Perheoikeuden professori Urpo Kankaalta on tullut hallitukselle apua leikkauslistojen ideoinnissa. Hän haikailee 70-luvulla kumotun vuoden 1922 köyhäinhoitolain perään, jossa vastuutettiin lapset huolehtimaan vanhempiensa hoidosta. Kukin on tarvittaessa velvollinen kykynsä mukaan pitämään huolta vanhemmistaan, sanottiin laissa.

– Oikeudenmukaisuus suorastaan huutaa sitä sellaisissa tapauksissa, joissa lapsi on hyvin varakas, käyttää tuhlailevaan elämään omia varojaan, ja on hylännyt omat vanhempansa, Kangas sanoo.  

Mitä jos ”hyvin varakkaalta lapselta” otettaisiinkin verojen muodossa rahoja pitkin matkaa? Katsottaisiin esimerkiksi perään, ettei ”hyvin varakas lapsi” pääsisi kiertämään veroja ottamalla korvausta työstään kevyesti verotettuina osinkoina palkkatulojen asemesta? Tai viemään rahojaan veroparatiiseihin? Niistä voisi sitten riittää vanhustenhuoltoon muillekin kuin omille hylätyille vanhemmille. Nämä eivät siis ole Kankaan mietteitä, vaan minun. Niitä pullahti mieleen etenkin, kun olin lukenut aamun Hesarin Mielipide-sivulta Superin puheenjohtaja Silja Paavolan kannanoton.

Paavola katsoo asiaa vähän eri näkökulmasta kuin Kangas. Hän panee merkille, että kun julkisen sektorin rahoituspohjaa on ensin tietoisesti heikennetty erilaisilla veroratkaisuilla, niin nyt sitten etsitään keinoja siirtää vanhustenhoidon rahoitusvastuuta pois julkiselta sektorilta. Paavolalla ei ikävä kyllä ole esittää yhtä konkreettisia vaihtoehtoja tilanteeseen kuin Kankaalla. Sellaisia ei kai olekaan helppo keksiä. Niin, elleivät esitykset sitten koske sen rahoituspohjan vahvistamista esimerkiksi verotuksen muutoksilla.