Pääsiäisvieraat palasivat koteihinsa.
Tytär näyttää summanneen Helsingin kevään ytimekkäästi: kevät on kaupungissa kakkainen. Jouduimme tosiaan etsimään lumilämpäreitä, joissa rattaiden pyöriä olisi pyöritellyt, että rattaat olisi hirvennyt tuoda pyörävajaan.
Kanamarjassa on diagnostisoitu ulkoilmaihminen, joka alkaa etsiskellä ulkovaatteitaan ja kiukutella, jos häntä yritetään pidätellä sisällä. Ei ihme näillä säillä.

Viikin pellolla vihertää, kylvöheinääkö - niin kuin pappa-vainaa sanoisi erotukseksi tavallisesta, luonnonheinästä.
Luonnonsuojelualueen polut vilisevät kameroita kantavia ja kiikarikaulaisia ihmisiä. Kun istun  nauttimaan välipalaa, pöydän vieressä olevalle roska-astialle pyyhältää touhukas rouva, joka ilmoittaa olevansa roskienkerääjä. Kaikki kelpaa, omat ja vieraat, hän sanoo, tunkee roskakoriin karahkaa ja kertoo pitävänsä aiheesta blogipäiväkirjaa, jota Linkola on juuri lukenut. Ja pyyhältää edelleen, olen vasta ehtinyt aloittaa suuni vetämisen ihailevaan hymyyn.

Nuoripari on laittanut muovimukiin jotain vaaleanpunaista, perhossyötiksi, he sanovat. Välipalani aikana paikalle ei lepattele yhtään perhosta, mutta matkaa jatkaessani näen kaksi talviunesta herännyttä neitoperhoa. Ja paljon kimalaisia, mikä tietää hyvää metsämarjojen pölytyksen kannalta.
Tyhjensin arkkupakastimen pääsiäisvieraille kylmälaukkuun ja keittiön pikkupakastimeen, joka on nyt täynnä mustikkaa. Kahden hyvän mustikkavuoden jälkeen tuskin kolmatta tulee peräjälkeen.

Hämeessä vedet ovat kuulemma alhaalla, äkkikevät on haihduttanut ennätyshanget jonnekin ilmaan. Ja lumikellotkin Helsingen raunioiden vieressä ovat jo ylikukkineet.