Pietari on huikea kaupunki taideturistille. Koska aika tulee väistämättä loppumaan kesken,  menonsa kannattaa suunnitella tarkkaan. Me onnistuimme kohtalaisen hyvin. Näimme paljon Manifestaa  eri kohteissa,  venäläistä avantgardea ja sen edeltäjiä Venäläisessä Museossa sekä tutustuimme nykytaiteenmuseo Erartaan. Ilman että tuli ähkyä ja uupumusta helteisessä kaupungissa. Asiaa helpotti myös se, että vetäjämme sukkuloi sujuvasti pietarilaisessa liikenteessä – joka ei kyllä ollutkaan niin tukkoista kuin paikalla viime vuonna käyneet valittivat.

Pääosa Manifesta-töistä oli Eremitaašin Päämaja-rakennuksessa. Ne kuuluisat Matisset olivat siellä harjoittamassa vuoropuhelua mm. Timur Novikovin itämaisvaikutteisten ”kankaiden” ja Vlad Mamyšev Monroen videoiden tai Thomas Hirschhornin raunioiden kanssa.  Väljissä ja komeissa tiloissa oli oudon vähän kävijöitä. Ilmeisesti venäläiskävijöitä eurooppalainen nykytaide ei kiinnostanut yhtä paljon kuin Talvipalatsin loisto ja Venäläisen museon kotimaisen taiteen kokoelmat – niissä molemmissa oli tungosta. Pääkuraattori Königin ajatus vanhan ja uuden taiteen dialogista toimi mielestäni Päämajassa, mutta Talvipalatsin ylenmääräinen loisto himmensi Manifesta-kohteet vai olivatko sinne sijoitetut työt muutenkin vaisumpia, ainakin minusta vaikuttivat siltä. Töiden etsiminen oli varsinaista taidekätköilyä, sillä ne oli sijoitettu ympäriinsä pitkin mammuttipalatsia.

Erarta ihastutti

Manifestassa oli mukana myös nykytaiteen museo Erarta useammallakin venäläisen nykytaiteilijan näyttelyllä. Erartaa on syytetty kaupallisuudesta, mutta en ymmärtänyt olla kriittinen, vaan ihan naiivisti ihastuin. Minulle jäi vaikutelma monipuolisesta, ketterästi uusia toimintatapoja omaksuvasta laitoksesta. En esimerkiksi paheksu sellaista kaupallisuutta, että museon töistä voi tilata nettikaupasta kopion.  Erartalla on viisi galleriaa maailmalla, mm. Lontoossa, New Yorkissa ja Hong Kongissa, se varmaan todistaa kaupallisesta menestyksestä. Museon tilat olivat komeat ja ilmavat, porraskäytäviä koristivat taiteilijoiden muotokuvat. Kokoelmissa on 170 venäläisen nykytaiteilijan runsaat 2000 työtä, mihin määrään mahtuu todella monenlaista näkemystä. Museo järjestää myös erilaisia tapahtumia, luentoja jne.  ja tyylilajeissa löytyy. Muitakin näytti ihastuttavan esimerkiksi videosarja, jossa kuvattiin vähän kieli poskessa, mitä oli tapahtunut ennen kuin tapahtumasarja oli pysähtynyt kankaalla näkyväksi, museon kokoelmiin kuuluvaksi työksi.

WP_000403-normal.jpg

Erartan kaupasta valitsin museon lehden, jossa oli albumi Juri Tatjaninin töitä, koska hänen tyylilajinsa varmaan miellyttäisi tyttärentytärtä. Mutta kun selasin myöhemmin albumia, sieltä löytyi myös tämä taIderetkemme aiheeseen liittyvä maalaus "Litteä veistos sarjasta Malevitš ja futuristit".

2000 työtä kaksiossa

Pistäydyimme Galleriassa Marata-kadun numeron 33 asunto 7:ssä. Rähjäisehkössä kaksiossa esitellään joka viikonloppu eri näyttely. Manifestan osana esiteltiin Nikolaj Blagodatovin kokoelma. Nuori insinööri oli alkanut nelisenkymmentä vuotta sitten keräillä nonkonformistiseksi kutsuttua epävirallista taidetta ja saanut kootuksi n. 2000 työtä. Hän säilyttää niitä kaksiossa, joka oli hänen ja vaimonsa koti. Osa kokoelmista oli nyt esillä Marata-kadun huoneistossa. Projektin vetäjä, nuori ja asiastaan innostunut nainen, jonka nimi pääsi minulta häviämään, kertoi parhaillaan luetteloivansa ja kuvaavansa töitä. Kysyin tulisiko niitä nettiin nähtäväksi, ja hän kertoi, että tavoitteena oli luoda virtuaalihuoneisto, jossa työt olisi sijoiteltu samoille paikoille kuin oikeassakin.

WP_000393-normal.jpg

Blagodatov itse esitteli kokoelmiaan kävijöille.

 Suomalaisvenäläinen välikohtaus

Olimme pienen odotuksen jälkeen saaneet istumapaikat Eremitaašin käytäväkuppilasta, nauttineet välipalamme, tarjoilija oli korjannut astiat ja levitimme pöydälle Eremitaašin pohjapiirrokset, joihin oli merkitty ympäriinsä kerroksiin sijoitellut Manifesta–kohteet. Suunnittelimme jalkojasäästävää reittiä ja keskustelimme. Äkkiä naapuripöydästä kääntyi meihin päin keski-ikäinen venäläisnainen, joka posket kiukusta punehtuen alkoi läksyttää meitä englanniksi. Aksentti oli sen verran voimakas ja puhe kiivasta, etten pystynyt ihan seuraamaan kaikkea, mutta siitä meitä läksytettiin, että istuimme pöydässä viemässä paikkoja toisilta nälkäisiltä, vaikka olimme tarjoilumme nauttineet. Olin sitä mieltä, että tässä ei ollut vuoropuhelun paikka, mutta kiukustunein meistä toivotti rouvalle ”a VERY nice day”.

Mietiskelin jälkeenpäin sitä, mitä Leena Liukkonen oli kirjoittanut suomalaisen ja venäläisen oikeuskäsityksen eroista. Venäjällä suojataan yhteiskunnan oikeuksia yksilöiltä. Me olimme siis itsekkäitä yksilöitä, joilta muuta kävijäkuntaa piti suojella. Ehkä rouvan kiukkua lisäsi tässä tilanteessa myös länsimainen ulkomaalaisuutemme.

Autoista päällystakkiin

Dom Knigi –kirjakaupasta nappasin mukaani ilmaisjakelulehden, jossa oli mm. mielenkiintoinen juttu pietarilaisten kulutustottumusten muuttumisesta. Harmi juttu, että lehti näyttää jääneen Helsinkiin enkä pysty esittämään lukuja ja nimiä, en edes lehden – Sankt-Peterburgskie Novosti tms.

Ihmisten kulutustottumusten kerrottiin jo jonkin aikaa muuttuneen niin, että esimerkiksi alkoholin, tupakan ja konditoriatuotteiden ostaminen on vähentynyt. Tutkijat olivat sitä mieltä, ettei kysymyksessä ollut kuitenkaan terveystietoisuuden kasvu, vaan se, että em. tuotteet olivat käyneet tavalliselle kuluttajalle kalliiksi. Lihaa taas oli syöty enemmän, sillä sen hinta oli kansainvälisen kilpailun ansiosta alentunut. Autojen myynti oli vähentynyt, niidenkin hinnat olivat karanneet monien kuluttajien ulottumattomiin. Päällysvaatteiden myynti taas oli lisääntynyt. Johtopäätös oli, että kun esim. kalliisiin kulkuneuvoihin ei riittänyt rahaa, panostettiin päällysvaatteisiin, koska niillä voi statustaan nostaa edullisemmin. Hm, näinhän Pietarissa on tehty itse asiassa jo Akaki Akakievitšin ajoista lähtien. Viimeisin huomio ei ollut venäläisten tutkijoiden, vaan ihan oma…        

P.S. Savon Sanomissa näyttää olleen analyyttisempi arvio Manifestasta.