Rosenzeit! wie schnell vorbei,/Schnell vorbei/Bist du doch gegangen!  - Ruusunaika! Miten nopeasti, nopeasti olitkaan ohi, kirjoitti saksalainen runoilija Eduar Mörike. Paitsi elämän lyhyyttä hän ajatteli varmaankin vanhanajan puistoruusuja, joiden viehätys perustui myös siihen, että niiden kukinta oli niin lyhyt.

Tampereen seudulla pistäytymisen yhteydessä tuli katsastettua Hatanpään ruusutarha. Upea ympäristö! Istutuksissa näytti olevan melkoinen määrä ryhmäruusuja, mutta vanhoja puistoruusuja ei pettymyksekseni yhtä paljon. Ja nimissä oli kauppaluettelonimiä, muttei aina latinalaisia, jotka olisivat auttaneet tyypin selvittämisessä. Kaunein kukkivista oli tämä kotipihastakin löytyvä mustialanruusu:

WP_000112-normal.jpg

 Tuoksut talteen

Jostain syystä tuli miettineeksi kesän tuoksujen säilömistä myös potpourriin ja googlanneeksi. Englantilaisen perinteen mukaan potpourria säilytettiin mielellään puuastiassa ja tehtiin niin, että terälehdet kuihdutettiin ja kerrostettiin merisuolan kanssa. Saksalaiset taas näyttivät käyttävän posliini-, fajanssi-  ja kivitavara-astioita ja uudempi tapa tehdä potpourria on kuivata kukat ja lehdet aivan kuiviksi ja lisätä jotain kiinnitettä ja eteeristä öljyä. Tarkka saksalaisohjekin löytyy. Taidan kallistua vanhaan menetelmään, mutta saksalaiseen säilytysastiaperinteeseen.

”Niin kuin myös me ihmiset ”

Tässä vaiheessa pitää siirtyä tuon ylläolevan alaotsikon perinteeseen ja kirjoittaa elämän lyhyydestä ja potpourrimaisuudesta - jos nimen kirjoittaa "potpuri", kysymys on musiikkitermistä! Vanhalla iällä kesät tuntuvat viuhahtavan ohi. Eräällä tuttavalla oli vastaanpanematon matemaattinen selityskin: onhan se selvä, että kesä on lyhyempi nyt kun vuosikin on 1/70 elämästä, kun se joskus lapsuuden aurinkoisina kesinä oli 1/7.

Jos aika lentää, niin jalka kangistuu ja pääkin pettää. Tuttavapiirissä on ollut huimauksen aiheuttamia tapaturmia. Ystävättären miesystävä kaatui noustessaan puistonpenkiltä, jonne oli istunut hetkeksi helteeltä piiloon. Vammat olivat kosmeettisia, mutta hänen toinen tuttavansa sensijaan makaa kaatumisen seurauksena sairaalassa keinotekoisessa koomassa.

Itsekin kellahdin laiturilta järveen katiskaa kokiessa, kun päässä käväisi äkillinen huippaus. Kellahdin takamuksilleni rantakiville, mutta pelastus oli lähellä. Laiturilla seisova sisar huusi hätääntyneenä: onko sulla känny taskussa! Känny pelastui ja itsellekin jäi vain mustelma takamukseen.

 Elämä lyhyt, taito pitkä

Tampereen seudulla tuli vierailtua myös arkeologisesti kiinnostavilla paikoilla. Siellä vasta elämän lyhyys ja potpourrimaisuus havainnollistuu. Jotain merkkejä löytyy edelleen ihmisistä, jotka elivät lyhyen elämän tuhat vuotta sitten. Esineinä – kuten taidokkaana Ulfbehrt-miekkana  - mutta  jälkiä on myös kasveina ja paikanniminä. Tuli miettineeksi, miten elämän lyhyys vaikutti siihen, miten elettiin. Oliko helpompi keskittyä olennaiseen? Tämäkin postaus taitaa olla havainnollinen esimerkki ikääntymisen varjopuolista siinä suhteessa!