Tulee jatkuvasti virheitä, joita jälkeenpäin korjailen - siksi blogini päivittyy välillä, vaikka mitään uutta ei näytä olevan.
Kautta aikojen jutuissani on ollut kirjoitusvihreitä, kijaimia on puuttunut ja vuosiluvut ovat olleet - hm, jonkinlaisia likiarvoja. Tietokoneiden ja leikkaa-ja-liimaa-mahdollisuuksien tultua myös sijat ovat leikkausoperaatioiden jälkeen olleet vinksallaan. Hätäinen luonteenlaatu on ainakin puolet selityksestä.

Hätäisyys on peräisin kummitädiltä - kiirehtivät vanhemmat kertomaan. Karjalaiset sanovat, että “puol lasta kummihee“. Kummitäti oli armoitettu ehtijä, hosuja, jolle kuulemma aina sattui ja jolta korot katkeilivat menossa. Minä käytän matalakantaisia.

Kerran ostin hienon mustetäytekynän, johon sai kaiverruksen samaan hintaan. Kaiverrus tehtiin koneella. Kun kynäni oli valmis, huomattiin että sukunimen keskeltä puuttui yksi i, kohdalla oli tyhjä paikka. Kaivertaja laittoi kynän uudestaan laitteeseen - sanoi kyllä, että  rivit ovat kauhean pienet, mahtaakohan lisäys osua paikalleen. Kun kynä otettiin laitteesta, i oli tosiaan muita kirjaimia puoli riviä korkeammalla ja nolostunut kaivertaja tarjosi uutta kynää. Kieltäydyin ehdottomasti - paitsi että oli sääli haaskata hyvää kynää, minusta tuo yksityiskohta teki kynästä henkevän yksilöllisen, se oli persoonallinen pilkku iin päällä. Kun näytin kynää työkaverille, joka itse oli kävelevä perfektionismi, hän purskahti nauruun.
- Se on niin sinun näköisesi, hän sanoi. Otin sen hienona kohteliaisuutena.

Tällä taipumuksella tarjoutuu runsaasti mahdollisuuksia opetella nöyryyttä. Läheskään kaikkia en kyllä ole käyttänyt. Mutta käytetään nyt yksi ja sanotaan, että anteeksi nuo päivitykset - jo etukäteenkin.