Olisipa! ajattelee huonouninen. Kun luin, että Helsinki on tehnyt sopimuksen sähköisestä terveystarkastuksesta, päätin kokeilla sitä. Sain kohtalaisen puhtaat paperit, tosin omiin ilmoituksiini perustuen. Vain unen määrästä huomautettiin ja ehdotettiin univalmennusta. Kokeilin sitäkin.

Sain ohjeita ja työkaluksi täytin itselleni lomakkeen, jossa kysyttiin päivittäisiä elämäntapojani, ruoka-aikoja, juotujen kofeiinipitoisten juomien tai alkoholin määriä jne.  Ohjeet eivät oikeastaan sisältäneet mitään kovin uutta, mutta päätin noudattaa niitä tarkemmin kuin ennen. En juo kofeiinipitoisia juomia alkuiltapäivän jälkeen, vaihdoin iltateeni, vahvan assamin, rooibokseen. Ei iltaisin ylivirittymistä netissä eikä puhelimessa. Ja ilmoitin, etten ollut enää käytettävissä muutamaan vuosikausia hoitamaani, stressaavahkoon hommaan. Se ei ollut omiaan herättämään myönteisiä reaktioita.

Jonkinnäköistä pientä parantumista on tullut unen laatuun. Tosin viikkoraportissa kysytään vain viikon päivien keskimääräistä unen määrää, jonka kanssa ei oikeastaan ole ongelmia. Ongelma on, ettei uni ole yhdenjaksoista eikä sijoitu niihin kellonaikoihin, joihin toivoisin. Ikävintä on 4-5 tunnin valvominen iltayön tunnin parin unen jälkeen. Ehkä se tästä.

Vuoden kirjat

Ajattelin ruveta kirjaamaan lukemani kirjat, kun kaikki nykyisin unohtuu. Vaikka eihän se iso ongelma ole, että lukee samat kirjat tietämättään uudestaan.

J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus. Vanhemmiten on vanhemman Coetzeen riisuttu, älykäs teksti alkanut miellyttää erityisesti. Tarinan keskiössä on pakolaismies ja samalla laivalla tullut, vanhempansa kadottanut pieni poika. Mummo lukee nautinnolla pienen pojan ajatuksia. Teoksen nimi? Kaikki tarjolla olevat selitykset tuntuvat teennäisiltä. Lisäys 7.1. Hieno arvio kirjasta ja selitys nimelle, kuinka olen voinut unohtaa kirjan ensimmäisen lauseen!

Juha Seppälä: Matka aurinkoon. Alku tuntui huikealta. Muistui mieleen Schopenhaueria lukenut koulukaveri, jonka kanssa pohdimme sitä, oliko maailmaa olemassa vai oliko se vain meidän mielteemme. Hetken tuli tunne, että koko kirja oli mielteeni, että sitä ei ollut olemassa.Kysymys oli ajatuksista, joita itsekin olin pyöritellyt mielessäni, mutta en ollut osannut ilmaista noin loistavasti. Luvun 20 dystooppiset ajatukset vanhuudesta olivat mahtavan koskettavaa luettavaa. Kirjan loppua kohden  elämys hajosi ja laimentui - ehkä johtuen oman lukemisen katkelmallisuudesta.

Nyt luvun alla: Vladimir Nabokov: Kalvas hehku. Nabokov oli nuoruuden ykkössuosikkeja, nyt on ollut vuosikymmenten tauko. Samalta veijarilta kuulostaa. Maailmalla ihastusta herättäneestä kirjasta kustantaja lupaa että Kalvas hehku on nerokkaasti rakennettu parodia jännityskirjallisuudesta, oppinut kommentaari ja hulluuden kronikka. Tarina runoilija Shadestä ja hänen vinksahtaneesta slaavilaisesta tulkitsijastaan ja palvojastaan saavuttaa lopulta sen, mikä kirjallisuudessa on harvinaisinta: täydellisen tragikoomisen tasapainon." Kirja tuli kirjastosta varauksena ja selvisi, että Helsinki poisti vuoden alusta varausmaksun. Vaatimattomat nautintoni tulevat siis entistä halvemmiksi!

12.1. Parodiaa ehdottomasti, mutta ei jännityskirjallisuudesta, vaan kirjallisuudentutkimuksesta, kirjallisuudesta ja maailmanmenosta. Nimirunoelma on villi sekoitus ala&ylätyyliä, sen koomisuutta korostaa, ettei Jukka Virtasen mentoroima ”jambinen moottori” hetkeksikään käy epätahtiseksi. Kirjallisuudentutkija alias Zemblan kuningas kommentoi runoelmaa tavalla, joka naurattaa kirjallisuusopintonsa 60-luvulla keskenjättänyttä. Yksi sana runossa kirvoittaa sivukaupalla ulkokirjallista puutaheinää, pääasiassa Zemblasta. Kuitenkin varsinaista sanallista ja kirjallista ilotulitusta, joka puolestaan kirvoittaa lukijasta toistuvasti ällistyneitä naurun pyrskähdyksiä. Nabokov on ylittämätön taituri! Ja taikuri.