Läppäri hajosi.

Uusikin löytyi, kun ehti etsimään. Valintaperusteena oli se, että asiakastuki kuulosti vakuuttavalta. Ja että firma lupasi laittaa kaikki valmiiksi koneelle, haluamani ilmaisohjelmatkin. Ymmärrettiin, että yli 45-vuotiaat asiakkaatkin kannattaa ottaa huomioon.

Heh, nythän yleistän, meitä kaikenikäisiä on joka lähtöön. Hesarissa kerrottiin nettisukupolven edustajasta, joka kysyy, että ”miten mä meilaan liitetiedoston”. Näitä ammuvainaanaikaisia perusjuttuja ei osatakaan. Ehkä en sittenkään ole maan tumpeloin koneenkäyttäjä. Mutta ehkä toiseksi tumpeloin kuitenkin. Kaikki tuntuu uudessa koneessa olevan eri lailla kuin entisessä.  Kone tekee kaikennäköistä, jota en ole halunnut. Enkä ymmärrä suomeksikaan, mitä se tarkoittaa. Mihin hävisi yläpalkki? Työkalut? Siedätys sujuu kituliaasti. Uusien laitteiden käyttöönotto vetää väistämättä vakavaksi hilpeämmänkin tyypin:

Yllätys oli kyllä, miten sitä alkoi jo pärjäillä ilman nettiäkin. ”Mulla ei ole nyt konetta” vapauttaa ihmisen monesta asiasta. Huoleton hevoseton poika.

Mutta ihania keväisiä päiviä, jopa mielikevätkukkaani pystykiurunkannusta on ilmaantunut ihailtavaksi. Naapurin kanssa innostuimme siistimään kukkapenkkejä ja haravoimaan ja nyt on sitten rikkoutuneet rakot kummassakin peukalohangassa.