Helavalkeat -  s.o. hiirten tuhoama tavararöykkiö – tuli poltetuksi  jo eilen. Edelleenkin nakertelua kuuluu öisin, vaikka kaikki houkutteleva on pistetty piiloon. Yhtenä iltana leikkuulaudalle oli unohtunut omenanpuolikas ja sen ympärillä oli ilmeisesti mässäilty nautinnollisesti. 

Huusi ja komposti tyhjennetty, kukkapenkkejä ja raparperipenkki putsattu rikkaruohoista ja kärrätty naapurista ylivuotista hevosenlantaa. Pensaat leikelty.  Kanamarjalle tehty pieni hernemaa, joka on ympäröity vanhasta savupiipusta jääneillä tiilillä. Ruoho ajeltu, kun naapuri korjasi leikkurin: laittoi öljyä jumittuneen pyörän kuulalaakeriin. Taas viisastuin.

Laiska töitään luettelee, vaikka häveliäästi passiivissa. Mutta miten muuten voisi antaa itselleen oikeuden lepopäivään, kun töitä olisi odottamassa? Kirjastoautolta hain tilatun kirjan, Raili Mikkasen Punaisen huoneen laulun, jota ryhdyn nautiskelemaan. Katiskassa oli aamulla reilun kilon hauki, sen nautiskelen nokkosmuhennoksen kanssa.

Runoilijannarsissit kukassa.

Lähdin katsomaan, mitä Tapanin myrsky oli tehnyt pienellä palstalla metsän sisässä. Vanhoja tuulenkaatoja oli jokunen jo ennestään.

Lapsena siellä käytiin naapurin mummun helmoissa, me kesävieraslapset. Mummulla oli olevinaan sinne joka vuosi ainakin kerran jotain asiaa. Matka metsän sisään oli jännittävä, oli pimeää peikkometsää, nousua ja laskua, kangasta ja kosteikkoa, jossa kasvoi ihmisenkorkuista viidakkokasvia. Siis hiirenporrasta, sillä ihmisen korkeus ei ollut niin kovin paljon päälle metrin. Miksi mummu kävi siellä? Ehkä osin samoista syistä kuin me muutkin. Yhden lapsen ilmaus ”mennään maisemille” taisi olla mummunkin taka-ajatuksena.

Kun opin reitin, olen käynyt siellä itsekin useammin kuin olisi varsinaisesti asiaa. Nyt matkalla oli kierrettävä jälleen uusi hakkuuaukko. Ja oli siis asiaakin, kun se palsta nyt on omalla vastuulla.

Tapanin myrsky oli kaatanut lisää runkoja, vajaat kymmenen uutta juuristoa oli noussut pystyyn. Ei ihme siellä aukkojen välissä. Jos puut haluaisi pois, pitäisi saman tien sopia ns. päätehakkuista, muuten ne eivät kiinnosta. Sen jälkeen veisi noin 80 vuotta, että siellä kasvaisi taas metsä.Jääkööt sinne. Jälkeentulevatkin voivat käydä maisemilla.  

Kaivoslaista oli eilisen Hesarin Mielipide-palstalla mielenkiintoinen juttu. ”Suomi ei kanna globaalia vastuutaan siitä, että arvokkaita luonnonvaroja käytetään oikeudenmukaisesti eri sukupolvien kesken”, kirjoitti professori Olli Tahvonen.

Totta, yksi sukupolvi/yritys käyttää luonnonvarat, haitat jäävät seuraavan sukupolven/yhteiskunnan murheeksi. Jotain samantapaista ajattelin, kun ajoimme pari päivää sitten valtavan sorakuopan ohi, jonka kohdalla oli jääkaudesta alkaen ollut harju. Tai kun kuljin aukkojen halki ja mietin, mitä tuulenkaadoille pitäisi tehdä.

Poimin muuten yhdestä aukosta saaliikseni muutaman korvasienen. Jotain korvausta.

Konsensus on vaarallista, kerrotaan Hesarissa. Amerikkalaisprofessori lausuu näin tutkimustensa perusteella. Kun joukko älykkäitä ihmisiä sovittaa ryhmässä mielipiteensä oletetun yhteisen mielipiteen mukaan, syntyy idioottimaisia päätöksiä. Jos ihmisellä on yksituumaisessa ryhmässä eriävä mielipide, se kannattaa aina lausua ääneen. Jos nimittäin välittää enemmän syntyvien päätösten laadusta kuin mahdollisesta suosionsa laskusta.

Meillä nykymenoa kauhistelevilla vanhoilla änkyröillä on nyt hyvä perustelu änkyröinnillemme. Ehkä alan taas kohta sanoa isompaan ääneen, mitä ajattelen.

Toinen hieno uutinen on, että luonnonkasvien määrä pihalla korreloi ihmisen terveyden ja vastustuskyvyn kanssa. Se ilahdutti minua erityisesti, koska olen taas huomenna muuttamassa maalle ja käsikäyttöinen ruohonleikkuri on rikki. Terät alkoivat jumittaa enkä ainakaan pelkästään erilaisilla ruuvauksilla saanut leikkuria toimimaan. Varastossa on kyllä bensakäyttöinen leikkuri, jonka huoltoihin kyllästyin. Pitäisikö korjauttaa molemmat nopeasti vai edistää kansanterveyttä antamalla voi- ym. kaikkien kukkien kukkia?

Läppäri hajosi.

Uusikin löytyi, kun ehti etsimään. Valintaperusteena oli se, että asiakastuki kuulosti vakuuttavalta. Ja että firma lupasi laittaa kaikki valmiiksi koneelle, haluamani ilmaisohjelmatkin. Ymmärrettiin, että yli 45-vuotiaat asiakkaatkin kannattaa ottaa huomioon.

Heh, nythän yleistän, meitä kaikenikäisiä on joka lähtöön. Hesarissa kerrottiin nettisukupolven edustajasta, joka kysyy, että ”miten mä meilaan liitetiedoston”. Näitä ammuvainaanaikaisia perusjuttuja ei osatakaan. Ehkä en sittenkään ole maan tumpeloin koneenkäyttäjä. Mutta ehkä toiseksi tumpeloin kuitenkin. Kaikki tuntuu uudessa koneessa olevan eri lailla kuin entisessä.  Kone tekee kaikennäköistä, jota en ole halunnut. Enkä ymmärrä suomeksikaan, mitä se tarkoittaa. Mihin hävisi yläpalkki? Työkalut? Siedätys sujuu kituliaasti. Uusien laitteiden käyttöönotto vetää väistämättä vakavaksi hilpeämmänkin tyypin:

Yllätys oli kyllä, miten sitä alkoi jo pärjäillä ilman nettiäkin. ”Mulla ei ole nyt konetta” vapauttaa ihmisen monesta asiasta. Huoleton hevoseton poika.

Mutta ihania keväisiä päiviä, jopa mielikevätkukkaani pystykiurunkannusta on ilmaantunut ihailtavaksi. Naapurin kanssa innostuimme siistimään kukkapenkkejä ja haravoimaan ja nyt on sitten rikkoutuneet rakot kummassakin peukalohangassa. 

Aurinkoisen kesän lisäksi on tulossa tuore ja terve vuosi, minut on nimittäin virvottu.
Vitsa mulle, palkka sulle saman tien.

Kun Lappeenrannassa 65 vuotta sitten virvottiin naapurusto, palkan sai vasta viikon päästä. Kun katselen nyt vanhaa valokuvaa, olen muistavinani, että Sokea tipu (oik.) ja naapurin Pirkko keräsivät palkkansa näihin kahvipannuihin.

Virpomavitsoja ei näy, joten kysymyksessä on varmaankin nimenomaan palkkojen haku. Tämä on kuitenkin todiste siitä, että läntinen noitaperinne ja itäinen virpomisperinne olivat jotenkin yhdistyneet jo niin kauan aikaa sitten.

Suklaamuniksi?

Palkkana oli tuo kuvan aikoihin muistaakseni lähinnä kovaksikeitettyjä kananmunia, mutta parhaassa tapauksessa jotain makeampaakin. Sokeri ja muut makeudet olivat kylläkin kortilla.

Nyt alkavat kovaksikeityt munat taas olla himoittua palkkaa. Kaupunginosan S-marketista kaikenlaiset munat olivat lauantaina loppu.
EU:n häkkikanalakielto puree. Se on oikein. Jos talousalueen tuottajat eivät pysty järjestämään munintatyöläisille kunnollisia työoloja/munintatyöläisten ei katsota palkkaansa ansainneen, syödään sitten pelkkiä suklaamunia.