Tässä lupailtu väläys 60-luvun mediamaailmasta - kevytversio, mutta ei kuitenkaan määrällisesti, joten kiireisen lukijan kannattaa lopettaa tähän.

Toimitusharjoittelijaksi hakeutuminen oli 60-luvulla yksi houkuttelevimmista tavoista keskeyttää opiskelu. Pääsisi asioiden polttopisteeseen, tapaisi kiinnostavaa väkeä ja toimituksissa voisi lisäksi muuttaa maailman työn ohessa.
Paikkojakin oli tarjolla. Keskikoulupohjainen sanomalehtimiestutkinto oli siirtynyt Tampereelle, mutta työnantajat eivät kuulemma arvostaneet sitä, eikä Sanomien Toimittajakoulua ollut vielä perustettu.  Sanomalehtimiesliiton työehtosopimuksessa oli harjoittelijapöytäkirja, jossa kerrottiin, miten harjoittelijoita opastettiin vaativalle alalle - ja miten vähän heille oli lupa maksaa.

Pääsin pieneen lehteen sukupuoleni perusteella - sinne haettiin harjoittelijaa kirjoittamaan asioista, joista voi kirjoittaa vain, jos omisti kaksi X-kromosomia. Olin lisäksi juuri tehnyt estetiikka ja nykyiskansain kirjallisuus -nimisessä oppiaineessa proseminaariesitelmän Kafkan novellista sekä käsitellyt suomen kielen proseminaariesitelmässä ansiokkaasti myöhäiskantasuomen klusiilien ja niiden heikkojen vastineiden jatkajia ensimmäisen ja toisen tavun rajalla etelä- ja länsivepsän välisessä lounaismurteessa. Olin siis oikea henkilö kirjoittamaan helppohoitoisen crimplene-muodin maailmanvalloituksesta, uuninkestävistä lasiastioista tai kodinkoneista.
En tietenkään ihan lonkalta, vaan ao. tuottajien materiaalin pohjalta, vähän omaa harkintaakin käyttäen. Harvase päivä kaupungin parhaissa ravintoloissa oli lehdistötilaisuuksia, joissa jaettiin materiaalia. Ja joissa oli muhkea tarjoilu, joten pienelläkin palkalla pärjäsi.

Tytöt ja työt

Naapurilehden naistoimitusharjoittelija - valtiotieteitä - kuiskasi yhdessä kodinkoneinfossa minulle:
- Mitä kodinkoneita sulla on?
- Kirjoituskone ja levysoitin, minä suhisin vastaan.
- Sama täällä!
Vakinaisissa naistoimittajissa oli tietysti rautaista väkeä, monessa lipeässä keitettyjä tyyppejä, joilla oli enemmän kodinkoneitakin.
 
Naispuoliset toimitusharjoittelijat kirjoittivat luonnollisesti kaikesta muustakin. Kerran puhelin soi juuri kun toimitussihteeri oli tuomassa hommia.
- Olisiko siellä joku miestoimittaja? miesääni takelteli, kun vastasin. Raukalla oli varmaan jokin arkaluontoinen intiimiongelma, joten kysyin toimitussihteeriltä, voisiko hän ottaa puhelun. Hän otti, kuului naureskelevan ja sanoi, että kyllä Sokea kana hoitaa asian ja antoi puhelimen minulle. Ei se ollutkaan mikään intiimiongelma.
Sittemmin oikolukija värväsi minut Yhdistys 9:ään, jossa myös voi muuttaa maailman.

Kirjoitimme käsikäyttöisellä koneella ja jos muutimme mielemme, suttasimme yli ja kirjoitimme käsin päälle. Konelatoja otti sitten siitä selvää ja latoi metalliin, kirjaimet vain kilisivät riveille. Latojissa oli melkoisia verbalisteja, vaihvihkaa pari kirjaimenvaihdosta ja tarina sai yllättävän suunnan. Työt pidetään  käynnissä, oli toimittaja kirjoittanut. Tytöt pidetään kännissä oli latojan versio, joka voitiin lukea aikanaan lehdestä, jos oikolukijalla oli huono päivä. Kaikkia ei välttämättä silloin naurattanut.

Yksisilmäinen ja sokeat

Miespuoliset toimitusharjoittelijat eivät tietenkään voineet kirjoittaa naisten asioista. He olivat yleensä poikamiehiä, jotka olivat pudonneet äitinsä täyden palvelun hotellista valmistautumattomina kylmään maailmaan. Oman kodinhoidonkin kanssa oli hankaluuksia. Mutta onneksi työpaikalla oli asiantuntija, naispuolinen toimitusharjoittelija, jolta voi kysyä neuvoa.
Yksi työkaveri valitti, että ei saanut ikkunoitaan puhtaaksi, vaikka oli ostanut sellaista uutuutta kuin ikkunaspraytakin. Mutta kun sitä suihkutti rättiin, niin rätti vain tahmasi ja sotki ikkunan...

Toinen piti kovasti siskonmakkarasopasta. Seuraava välikohtaus on iltavuorosta, jolloin talon kuppila oli kiinni ja oltiin omien eväiden varassa.
Poikamies, irvistellen, kädessään avattu lihakaupan paketti: Ostin siskonmakkaroita, mutta nää on ihan löllöä ja maistuu kauheilta...
Minä: Nehän on raakoja, ne pitää kypsentää!
Poikamies, ojentaa kauhistuneena pakettia minua kohti: En minä! Ota sinä nämä!
Minä: Enkä ota. Siskonmakkarasopan teko on ihan helppoa. Perunoita vaan ja sitten ostat semmosen soppavihannespakkauksen. Sitten kun kaikki kasvikset on melkein pehmeitä, puristelet sitä löllöä kuoresta muutaman sentin pätkinä liemeen. Kun löllöt on nousseet pintaan, niin soppa on valmista.

Seuravana päivänä samassa paikassa:
Poikamies: Tein sitä siskonmakkarasoppaa. Mutta ei siitä tullut hyvää.
Minä: Ei vai? Miten sä oikein teit sen?
Poikamies: No ensin minä keitin ne perunat ja sitten minä kuorin ne ja...

Niin että ehkä niillä kahdella X-kromosomilla oli sittenkin jotain todellista vaikutusta.