- Miksi täällä on niin erilaista? tytär kysyi kuusivuotiaana Pärnun pikkuisen, lähes tyhjän huvipuiston pikkuisessa maailmanpyörässä.
- Ulkomailla on aina erilaista, olihan Italiassakin, yritin selittää. Olimme edelliskesänä vieneet yhdessä mummon 70-vuotislahjakseen Italiaan.
- Joo mutta täällä on erilaisempaa, tytär intti ja katsoi minua nyt-äiti-yrittää-päästä-liian-helpolla -katseella.

Virossa on erilaisempaa. Rikkaat hansakauppiaat rakensivat Tallinnan upean vanhankaupungin, köyhään Suomeen ei mitään sellaista saatu. Siltä ajalta meillä on vain harmaakivikirkkoja ja jokunen linna ja kartano. Mutta neuvostoaika on sittenkin vaikuttanut enemmän tuohon "erilaisemmuuteen", joka 80 kilometrin päässä Helsingistä on edelleen koettavissa. 
Siirtymäkauden rehvakas talouskasvu on nyt katkennut taantumaan, täksi vuodeksi ennustellaan 10% laskua. Talousjärjestelmän muutoksenhan piti olla yhtä nousua, Tallinnassa on aistivinaan tietyn pettymyksen. Vähän samantapaisen, joka huokuu bulgarialaisen ystävättären kirjeistä, kun hän kiukkuaa sitä, ettei maata hyväksytä euroalueeseen ja ulkomaiset lainat kallistuvat kaiken aikaa.

Jokin haikeus tarttuu, kun katselee hilpeän turistivilinän läpi kaupungin alkuperäisasukkaita. Kaikki on melkein kuin vain meitä varten. Pelkkää baaria, kahvilaa, ravintolaa, kauppaa. Kadut ja terassit ovat täynnä turisteja, mutta entisistä mieliravintoloista se hienompi sinnittelee tyhjänä. Olen ainoa asiakas, vaikka ravintola on lanseerannut edullisen lounaankin - joka tosin olisi ollut "sianlihaa ja perunoita". Eläkeläisenkin tuloilla syö kuitenkin á la carte-listalta edelleen paikassa, jossa on kankaiset servetit ja tyyliä. 
Persoonallista taidekäsityötä saisi edelleen halvalla, mutta gallerioissa on tyhjempää kuin ennen.
Adamson-Eric -museossa näkyi sentään edes koululaisia; henkilökuntaa on, mutta taisin olla ainoa maksava asiakas katsomassa virolais-tanskalaista näyttelyä.
Kokeilen virolaista kampaajaa. Hän leikkaa eri tyylillä kuin omani, käyttelee rohkeasti veistä ja erilaisia saksia ja tulos - veistoksellinen, tekee mieli sanoa. Ja hinta noin kolmannes siitä, mitä Helsingissä.

Tytär on kehunut virolaista tyrnilikööriä. Pitäähän vapuksi edes jokin pullo tuoda, joi tai ei. Mutta mikä on tyrni viroksi? Muistan nimen vain saksaksi ja englanniksi ja yritän selittää myyjälle keltaisista marjoista. Selaamme yhdessä hyllyä - kun se toinen asiakas, suomalainen, on lähtenyt. Ja löytyyhän se: astelpaju. Pullon kyljessä marjan nimi on 11 kielellä ja pullokin tekee kunniaa virolaiselle muotoilulle: pitkä, kapeakaulainen, etiketissä tyylikäs kirjasin, korkki puusta. Likööri on voittanut hopeaa jossakin kansainvälisessä kilpailussa. Ja sakea keltainen neste maistuu ihan tuoreelta tyrniltä.