Te suomalaiset tunnette puut. Puu voi näyttää vahvalta ja komealta ja silti yhtäkkiä romahtaa, koska on sisältä laho.  Vertausta käytti israelilainen journalisti Gideon Levy kertoessaan, mitä toivoa hän näki muutoksesta Israelissa. Maailman modernein armeija miehittää palestiinalaisalueita ja palestiinalaiset ovat vailla samoja kansalaisoikeuksia, jotka juutalaisenemmistöllä on. Tilanteen muutos näyttäisi vaativan ihmettä, mutta sellaisiahan joskus tapahtuu. Levy muistutti, miten 80-luvulla Berliinin muurin tai Neuvostoliiton romahtaminen eivät vaikuttaneet kovin todennäköisiltä, mutta tapahtuivat silti.

Kahden valtion mahdollisuutta ei Levy enää nähnyt. Palestiinalaisalue on pilkottu juutalaissiirtokunnilla ja Israelin valtio tuskin tulee lakkauttamaan niitä; niitä rakennetaan alueelle päinvastoin kaiken aikaa lisää huolimatta kansainvälisen yhteisön vastustuksesta.  Hän vertasi kuitenkin Israelin apartheidia Etelä-Afrikkaan – senkin apartheid romahti. Pitävä ulkoinen boikotti auttoi siinä.

Olin kuuntelemassa Levyä maanantaina Porthanian II-salissa, joka oli aivan täynnä. Jos vastaavalla teemalla olisi järjestetty tilaisuus Tel Avivissa, paikalla olisi ollut ehkä parikymmentä henkeä, arveli Levy. Toivoa sisäiseen muutokseen on siksikin vähän, että israelilaisten enemmistö sivuuttaa tosiasiat, ei näe miehitystä eikä apartheidia ongelmina, vaan kokee itsensä lähinnä uhriksi. Maailmassa on ollut pidempiä ja julmempia miehityksiä, mutta ei miehitystä, jossa miehittäjä olisi pitänyt itseään uhrina, kuten Levy sanoi.

Nordea miettii nyt sitten rahojensa vetämistä pois Israelista pankeilta, jotka rahoittavat laittomia siirtokuntia. Hieno juttu, vaikkeivät Nordean 4,7 miljoonan euron osakkeet varmaan itse rakentamista katkaise. Ehkä ihme liikahtaa kuitenkin hiukan lähemmäs.

Niinistö oli eduskunnan avajaisissa huolissaan siitä, miten omaisuudet kasaantuvat maailmassa. Ongelmanahan on omaisuuksiin sisältyvä valta määrätä toisten ihmisten elämästä, työpaikoista, toimeentulosta, ravinnosta, palveluista, koko maailmanmenosta.  Yhä useampien ihmisten tulevaisuus näyttää olevan yhä harvempien ihmisten käsissä. Sekin näyttää asialta, jolle on vaikea nähdä realistista ratkaisua. Millainen ihmekään voisi kääntää kehitystä? Mutta ehkä pitäisi silti uskoa ihmeisiin – ainakin sen verran, että keksisi tapoja vähän sysiä ihmeitä eteenpäin. En nyt löydä mistään globaalia muutosta luonnostelleen tanskalaisen tutkijan seemaa enkä nimeä, mutta jutusta, jonka jostain vähän aikaa sitten luin, tuntui kajastavan hiukan jonkinnäköistä toivoa.