Ystävätär käy maalaamassa ryhmässä. Häntä ovat aina ärsyttäneet ihmiset, jotka tuovat lehtikuvan tai kuvan jostain maalauksesta ja tekevät oman maalauksensa sen pohjalta. Nyt hän on itse tehnyt maalauksen lehtikuvan pohjalta, linnusta. Kuva on hyvin viitteellinen, siinä on vain hahmo ilman yksityiskohtia. Värejäkin on tavallisesta poiketen vähän. Se on kuitenkin oma tulkinta, hän sanoo. Minä muistutan häntä siitä, että aihekin on läheinen, hänhän harrastaa lintuja.

Luin Riikka Ala-Harjan Reikä -novellikokoelman. Monet novelleista tuntuvat julmilta, kun niitä unettomana yönä lukee. Monissa on kysymys kuolemasta, niin niissä kahdessakin, joista pidin eniten, Saari ja Kokeneiden ryhmä. Kirjan takana kiitetään Esko Männikköä kuvista, joiden pohjalta kaksi novellia on syntynyt – toinen niistä Saari. Novelli onkin erityisen kuvallinen. Siinä keltatakkinen hahmo lähestyy saarta ja naista ohuen jään yli paikalla, jossa muutama vuosi sitten hevonen vajosi jäihin naisen silmien edessä. Novellin loppu on helpottava. Hahmo pääsee maihin ja osoittautuu naisen pojaksi. Aasiassa asunut poika ei ole päässyt edes isänsä hautajaisiin, mutta tulee nyt vuosien jälkeen vanhempiensa kotisaarelle.

Kokeneiden ryhmässäkin ollaan Aasiassa. Nainen on sukellusmatkalla ja saa tiedon isänsä kuolemasta. Hän kertoo sen seuraavana aamuna sukellusopettajalle valmistellessaan sukellusvälineitä ensimmäiseen yli kolmenkymmenen metrin sukellukseensa. Opettaja kysyy huolestuneena, pystyykö hän siihen. Pystyy.

Ohitamme kirkkaat korallit, mureenat, värikkäät pallokalat, rauskut. Sitten ei näy enää mitään, on vain hiekkaa. On rauhallista ja valoisaa, tyhjää ja tasaista. Hieno hiekka pöllähtää kun osun räpylällä pohjaan./Hengittelen kolmenkymmenenneljän metrin syvyydessä, sydän jyskyttää./Tällaistako kuolema on: hiljaista, autiota ja kirkasta./Tällaistako se on: ääretöntä ja leijuvaa.

Kiinnostava nimenvalinta muuten, Reikä ei ole yhdenkään novellin nimi. Kannen kuvassa on yksi selitys:

,

Suomenlinna/Sveaborg-novellissa nainen ja mies kiipeävät rakennuksen edessä törröttävän kanuunan päälle.  En löydä mainintaa kannen tekijästä. Olisiko Ala-Harja itse?