Vappua  kuuluisi juhlia. Mutta olen niin vanha, että vapautan itseni sosiaalisesta paineesta. En millään ole ymmärtävinäni tuttavan tunnustelua mahdollisesti yhteisestä vapun vietosta ja kiirehdin kertomaan, että Lappeenrannan serkku tulee Helsinkiin. Onhan se totta, mutta serkku tulee veteraanikuntoukseen; saattaa kyllä pistäytyä jossain vaiheessa kylässäkin, jos ehtii.

(Serkku on tiukka täti, joka ei halua yhteiskunnalta mitään. Hän eksyi jossakin terveydenhoidon yksikössä väärästä ovesta sisään ja siellä hänelle alettiin voimallisesti tarjota veteraanikuntoutusjaksoa.  Serkku myönsi olleensa pikkulotissa, mutta eihän hän oikeasti mitään senikäisenä tehnyt, hän vastusteli. Se ei kuitenkaan kuulemma häirinnyt.  Minäkin tuen ratkaisua, rahoja on ilmeisesti koottu runsaasti ja niitä, jotka oikeasti ovat tehneet jotain, ei enää kovasti ole jäljellä. Serkku jäi sodan jalkoihin, matkusti evakkojunassa kertaalleen ja toisen kerran hänet evakuoitiin Lappeenrannasta kesällä 1944. Pitkän työuran tehnyt ja kolme lasta synnyttänyt ihminen ansaitsee ilman muuta ilmaisen kuntoloman.)

Vappumässäilyä

Aion mässäillä kirjoilla vappuna(kin). Olen koonnut nautinnollisen yhdistelmän. Riikka Pelon Marina Tsvetajevasta kertovan Jokapäiväinen elämämme-romaanin, jota mm. Täällä toisen tähden alla-Jaana on kehunut, sekä kirjaa täydentämään Tsvetajevan runoja  suomeksi ja venäjäksi. Tsvetajevan Valituista runoista ehdin alkupalaksi lukea kääntäjän Hannu Helinin Jälkisanojen sijasta –proosarunon. Kimpaannuin tiedosta, että kaikki suuret kustantamot olivat kieltäytyneet julkaisemasta runoja, mutta hyvä, että Pulvis&Umbra teki sen Suomen Kirjasäätiön tuotantotuella ja laittoi kirjan vielä nettiin kaikkien luettavaksi.Toivottavasti venäjäksi löytämissäni runoissa on samoja, sillä runojen lukeminen venäjäksi on minun kielitaidollani ns. haastavaa. Ei kuitenkaan mahdotonta, jos suomennokset auttavat tulkinnoissa.

Tsvetajeva kirjoitti loppusoinnullisia runoja samoin kuin Anna Ahmatova, joka jopa esitti pyynnön, ettei hänen runojaan käännettäisi vapaaseen mittaan. Ymmärrän sen, Ahmatovan tiukasti napsahtavien riimien tehosta iso osa vesittyy väkisinkin vapaassa mitassa. Mutta lyhyet riimilliset ovat suomeksi lähes mahdottomia. Mielestäni ainoa, joka on pystynyt napsauttamaan venäläisriimit myös suomeksi, on Arvo Turtiainen. Mikkolan Ahmatova-käännökset ovat ihan hyviä, mutta Turtiaisen Majakovski-käännökset ovat kuitenkin ihan omaa luokkaansa!

Joskus nuorempana olen lukenut joitakin Tsvetajevan runoja, mutta ne eivät silloin tehneet minuun sellaista vaikutusta kuin esimerkiksi Ahmatovan tai Majakovskin. Bengt Jangfeldtin  hienossa Majakovski –kirjassa Tsvetajeva vilahti muun neuvostointelligetsijan joukossa. Nautin jo etukäteen pääsystä aikakauteen ja tutustumisesta runoihin näin vanhempana.    

Riimeillä mässäily perinnöllistä?

Mummon kirjahyllystä löytynyt Pieni aarreaitta 3, Runoaitta näytti hullaannuttavan Kanamarjan. Joitakin runoja piti lukea viisi – kuusi kertaa peräkkäin ja aina ne kirvoittivat samanlaisen ihastuneen naurun. Erityisesti loppusoinnulliset nonsense-runot tuntuivat suosikeilta – kuten esimerkiksi Alli Nissisen Numeroleikki, joka oli julkaistu Lasten toverina -lehdessä 1916. Todellista ajatonta runoutta! Nautin jo etukäteen yhteisistä lukuhetkistämme ja matkasta kohti nykyrunoutta kuten Mikko Perkoilaa, joka kirjoittaa:

Oi runous

- mi lumous!

Se on kuin onnen humaus

tai takaraivoon kumaus.