Ajattelen lähinnä sekä Helene Schjerfbeckiä, Fanny Churbergiä että Hanna Rönnbergiä, mutta myös niitä kahta tamperelaisystävätärtä, jotka tulivat seurakseni Hanna Rönnbergin näyttelyyn ja heittivät minut sieltä tänne mökille.

Hämeenlinnan taidemuseo jatkaa Kultakauden naistaiteilijoiden sarjaansa. Museon vanhan rakennuksen molemmat kerrokset ovat täynnä Hanna Rönnbergin maalauksia, vesiväritöitä, piirroksia – mutta esillä oli  myös kirjoja ja lehtiä. HR on nimittäin paitsi kiinnostava kuvataiteilija, myös lahjakas kirjailija ja toimittaja. Hän sai aikoinaan kaksi valtakunnan tärkeintä taidepalkintoa, maalauksellaan Suomen Taideyhdistyksen Dukaatti-palkinnon ja novelleillaan Valtion Kirjallisuuspalkinnon.

Dukaattipalkinnon tuonut HR:n maalaus oli yhteiskunnallisesti sävyttynyt, realistinen työ vanhainkodin naisista. HR:llä oli myös symbolistinen vaihe, jota arvostelijat eivät kuulemma aikanaan arvostaneet  - emmekä mekään kovasti. Pidimme eniten niistä impressionistisesti vaikuttuneista töistä, joita hän oli maalannut Önningebyn taiteilijasiirtokunnan aikoina ja myös Karjalankannaksella ja Virossa. Minun seinälleni olisivat ensimmäisinä päässeet ne työt, joissa vaikutelmat oli tallennettu keveimmällä kädellä, melkein luonnosmaisesti. HR piti itseään erityisesti hyvänä akvarellistina ja olen samaa mieltä.

HR maalasi, kirjoitti, toimitti, kuratoi, matkusteli, rakennutti. Yritimme joukolla kuvitella taustaa, naisihmisen elämän rajoituksia 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. HR oli museon tiedon mukaan avioton lapsi, Wikipedia tosin tietää muuta, mutta joka tapauksessa, oli ponnistuspohja mikä tahansa, ura oli häikäisevä. 

Näimme vilauksen myös HR:n ruotsalaisromanssista. Taitelijaparin kihlaus purkautui ja olimme sitä mieltä, että hyvä juttu. Sulhanen oli kyllä häntä esittävästä maalauksesta päätellen hilpeä, hyvännäköinen veikko, mutta miehen työt olivat HR:n töihin verrattuna vähän hengettömän ja mekaanisen oloisia.

Kaiken kaikkiaan nautinnollinen kokemus, etenkin hyvässä keskustelevassa seurassa! Ostin näköispainoksen HR:n Konstnärsliv -kirjasta, joka kertoo Önningeby-ajoista. Toinen ystävättäristä saa sen kohta lahjaksi, mutta luen sitä itsekin ensin.

Syksyllä Helsingissä

Toinen ystävättäristä kävi hakemassa esitteitä, joista kävi ilmi, ettei Fanny Churbergiä ehkä tarvitsekaan lähteä Turkuun asti katsomaan, vaan näyttelyn näkee syyskuussa Amos Anderssonilla.

Fanny C. lopetti maalaamisensa vuonna 1880 - näissä minun lähimaisemissani. Sekin on ollut yksi syy, miksi olen ollut kiinnostunut FC:stä. Sen lisäksi, että hänen maalauksensa ovat niin vaikuttavia ja elämäkin kiinnostava. Olen yrittänyt arvailla, miksi hän lopetti maalaamisensa niin yhtäkkisesti ja mikä oli se sairaus, joka hänen mielestään oli syntynyt tapettien arsenikista. Se oli niihin aikoihin yleinen selitys erilaisiin vaivoihin, myöhemmin selitys on osoitettu vääräksi. Oireet muistuttivat omia pahoinvointimigreenini oireita, mutta se on taas näitä nykyajan yleisiä selityksiä. 

Ateneumin Schjerfbeck -näyttelyn olisin voinut nähdä, kun asioin viikon Helsingissä, mutta se on sellainen herkku, etten halunnut alkutungokseen. Toinen tungos, jota vältän, on lopputungos - sellaisestakin on kokemusta.