Muillekin, minulla oli jo.

Huomaan, että kaikissa tämän vuoden postauksissani olen valittanut jostain. Nyt vaihdan sävyä, ainakin hetkeksi.

Heräsin aamulla hyvällä tuulella tietoon, että minunkin äänelläni autettiin mies toiselle kierrokselle presidentinvaaleissa.
Aamukahvin jälkeen lähdin kielikurssilleni, jossa meillä oli puolitoista tuntia hauskaa keskustelua. Olin ollut edeltävät kolme päivää vapaaehtoistyössä Matkamessuilla ja päätin siksi kurssitapaamisen jälkeen palkita itseni hyvällä juustolla.
Juustokaupan tiskillä huomasin, että repustani puuttui rahapussi - siis kaikkine kortteineen ja passeineen. Käytin rahapussia viimeksi kurssitalossa. Sydän läpättäen ajoin takaisin sinne.
Joku tuntematon rehellinen ihminen oli jättänyt rahapussini vahtimestarille. Huoh!
Muistan parin vuoden takaa, mitä on, kun joutuu uusimaan kaikki korttinsa ja paperinsa.

Kotona minua odotti paketti tuttavalta. Hän oli viidentoista vuoden tauon jälkeen julkaissut  kirjan, josta internetin mukaan on tulossa iso menestys. Lähdenkin tavailemaan sitä.

Sitä ennen tunnen halua sanoa vielä jotain positiivista:

Yle Puheen sunnuntaiaamupäivinä on mainiota lastenohjelmaa.

Jos ne menevät halpaan (s.o. kalliiseen) ja hankkivat tänne lähinnä turismi- ja ja elikeinosyillä perustellun Guggenheimin, joka nielaisee Helsingin kaupungin omat taidemuseot, niin jäähän Taidehalli.
Tämä  Hilding Ekelundin suunnittelema rakennus on mielimuseoni. Se on ihmisen kokoinen ja siinä yhdistyy, niin kuin Ekelundin töissä sanotaan yhdistyvän, funktionalismin käytännöllisyys ja klassisten ihanteiden hillitty charmi.

Siellä näin Elina Merenmiehen upean näyttelyn. Minuun vaikuttivat erityisesti ne työt, joissa mielestäni oli kysymys alitajuisista peloista, pahuudesta, muistoista -  kuolleiden ihmisten jättämistä tiloista mielessä, ajattelin, kun en parempaakaan ilmaisua keksinyt. Helsingin Sanomien arvostelija käytti sanaa historia, mikä taitaakin olla parempi ilmaisu esimerkiksi tämän kuvan synnyttämille tuntemuksille: