Omenaviikko on lopuillaan ja valkeat kuulaat ajoittivat kautensa päättämisen siihen.
Valkea kuulas, tämä alunperin balttilainen lajike, on sitten kaunis omena, kypsänvalkeana kuin marmoriin veistetty. Maun puolesta mieliomenani on Åkerö. Ne, kuvassa oikealla,  jatkavat vielä puussa keikkumista.

Muita omenia ei tällä kertaa pihassa enää olekaan, kun pari eläinlajia päätti yhteisyössä lopettaa Antonovkan. Pellonpätkän reunassa vähän matkan päässä on jokin maatiainen, jonka hedelmä on vähän liian hapan syötäväksi, mutta mainio uuni- ja soseomena, joten Antonovkan menetystä en kovasti sure.

Omenia on siis syöty, kuivattu, soseutettu maijalla ja mehukkaan kuulaan soseutuksesta on  saatu sivutuotteenna vähän mehuakin. Uuniomenoita ja piirakkaa on tietysti tehty. Omena-sipulikeitto on uusi tuttavuus ja onpa herkullinen. Määriä en ole mitannut ja lisäksi olen käyttänyt kasvislientä ja sulatejuustoa.

Teruset



on viikon toinen ajankohtainen käsite, kenkäkausi on pihallakin jo ohi. Teruset ostin kaupunkijalkumiksi. Suolla ja sienimetsässä niissä ei tarvota.

Näitä terusia kutsutaan kumisaappaiksi, tarkempi määrittely short.  Mutta vanhat nimet luovat tunnelmaa ja terusia olivat nimeltään lapsuudessani ne kumiset teräosat, joihin laitettiin nahkavarret ja saatiin kummiteräsaappaat, hämäläisten maalaismiesten syysjalkumet.
Nestorin kotiseudulla Itä-Savossa kumisaappaita kutsuttiin kumikengiksi, mutta nimistä viis, yhtä jalkaa astutaan lätäköihin.
 
Esine, joka myös täytyy kehua tällä viikolla, on otsalamppu. Sen kanssa olo on maalaispimeässä omavarainen kuin kiiltomadolla.

Jatkuvasti viilenevää

Kaukaiseen työaikaan pähkäilin iltavuorossa otsikkoa päivän sää -juttuun. Naapuriosaston kaveri, joka oli pistäytynyt sisään, kurkkasi olkani yli ponnistelujani. 

- Käytä syyskuun alusta jouluun asti vakio-otsikkoa Jatkuvasti viilenevää.

*

Kun on kehunut noinkin monta asiaa kuin yllä, tuntee itsensä positiiviseksi ihmiseksi, joka voi luottavaisesti askeltaa terusissaan ja otsalamppu päässä päin jatkuvasti viilenevää ja pimenevää maailmaa.