Aamulla olo ei kuudelta herätessä tunnu pirteältä ja ristiselkääkin pakottaa. Nappaan radion auki ja odotan niin kauan, että laiskuus hellittää. Käyn sitten kastautumassa järvessä. Uin vain muutaman vedon niitetyssä rannassa, mutta iltapäivällä löydän järvisyyhytoukan säärestä.
Aamianen: jogurttia, marjoja, leipää, häränsilmämuna, juustoa ja kahvia. Sitten reppu kuntoon, pakasterasioita, paperipussi, sieniveitsi, avaimet. Hyttystakin kengurutaskuun kännykkä. Kompassi kaulaan, repun sisätaskussa on topografinen kartta - hakkuut muuttavat maisemia niin, että pari kertaa olen ollut eksysissä näissä tutuissa metsissä.

Upeaa, että on tällainen metsäalue, jossa voi kävellä kilometrikaupalla, mutta kuinka monta vuotta vielä jaksan? Kun pääseen metsään ja saan jalan alle pehmeän sammaleen, ristiselän kipu unohtuu. Yritän etsiä reitin, jossa ei tarvitse ylittää risuisia, laikutettuja maita. Reilu puoli tuntia ja olen marjoja notkuvan vadelmikon laidalla. Poimin kolme tuntia, saalis seitsemättä litraa. Muistan ristiselän vasta, kun rupean nostamaan täyttä reppua selkään.
 
Paluumatkalla naapuri huutelee pihaansa katsomaan: siellä on kahden päivän ikäinen orivarsa. Sievä kuin mikä! Emo ja varsa siirtyvät aitauksen takaseinää kohti, kun lähestyn kännyköineni. Mitä vastasyntyneissä varsoissa katsotaan, pituutta painoa vai mitä? kysyn. - Jalkoja, kertoo naapuri. Tällä näyttää olevan pitkät, toimivat jalat. Isä on kuulemma ratsastushevonen.

Kotiin päästyä työnnän marjat jääkaappiin, käyn järvessä ja pistän kahvinkeittimen päälle. Lämmin voileipä toissapäivän tähteistä on mikroamista vaille valmis. Luen lehden ja avaan radion.
Oslon oikeudenkäynti on käyty suljetuin ovin. Hyvä. Teksti, jolle Breivik olisi halunnut julkisuutta, olisi todennäköisesti ollut sitä, mitä suomalaisessa lainsäädännössä kutsutaan sananvapausrikoksiksi. Kahvia juodessa kuuntelen Radio Puheesta keskustelua Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan Mika Aaltolan kanssa. Samaa mieltä poliittisen puolen aiheettomasta väheksymisestä.

Hesarin mielipideosastossa on taas kirjoitus, jossa terroritekoa selitetään yksittäisen ihmisen mielenterveydellä. Totta, varmaankin häiriintynyt ja onneton ihminen, mutta pakko panna merkille, että yksittäisillä häiriintyneillä ihmisillä, jotka ovat tämäntyyppisiin joukkomurhiin päätyneet, on ollut kovin samantyyppinen maailmankatsomus. Täällä Pohjolassa siltä suunnalta tuleva terrori näyttää olevan isompi uhka kuin islamistien - joiden yhteydessä muuten harvemmin puhutaan mielenterveydestä.  

Muitakin hommia olisi...

...mutta lepään loppupäivän ja katson tv:stä ainakin Itämeren rannoilla-sarjaa, jossa ollaan tällä kertaa erityisen kiinnostavilla alueilla.