Hesari julkaisi sunnuntaina naistenpäivän kunniaksi listan sadasta parhaasta suomalaisesta naisesta. Ehdotuksia oli haettu lukijoilta. Minun ehdotukseni tulee nyt siis vähän jälkikäteen: Jertta Blomstedt, paras kolumnisti.

Kuuntelen Blomstedtin radiokolumneja Radio Puheesta joka toinen keskiviikko. Kolumnien otsikkona on "ulkomaanlehtikolumnit", mutta mitään sanomalehtikatsauksia ne eivät ole. Näkymät ovat kylläkin laajat, mutta ei niinkään sanan maantieteellisessä merkityksessä kuin siinä toisessa. Persoonallisia, älykkäitä, oivaltavia, ymmärtäviä - tai kömpelön adjektiivilistan asemesta taitaa olla parempi laittaa linkki vaikkapa viimeisimpään, jossa käsiteltiin velvollisuutta olla onnellinen, aika hyvä muuten naistenpäiväteemaksikin.
Kaksi viikkoa sitten kolumnia ei ollut, mutta huomenna taas toivottavasti. Ja jos missaan sen, niin Ylen sivuilta ne löytyvät teksteinäkin.

Onnellisuudesta on tullut velvollisuus - samaa voi sanoa tietysti paremmuudesta ja parhaimmuudestakin. Tämä naistenpäiväruusu lähtee kuitenkin tasapuolisesti kaikille sukupuolen edustajille. Tai oikeastaan erityisesti meille, joilla on usein vaikeuksia tuntea itseämme edes riittävän hyviksi