Hiihdin katsomaan, mitä jälkeä tulipalo teki Ravintola Helsingessä, kauniin Kuninkaankartanonsaaren helmessä. Pahaa. Sinne ei enää koskaan voi poiketa lenkillään kahville eikä viedä vierasta ihailemaan paikan ikkunanäkymiä.
Punaruskea jugendrakennus oli varsinainen saaren koru, ja sen ikkunoista oli hienot näkymät koskelle ja merelle. Terassin ympäristö kukki sakeanaan sinililjaa ja posliinihyasinttia keväisin. Ne kai sentään nousevat vielä.

Siinä suksilla tulin muistelleeksi, miten yhden pohjoismaisen tapaamisen jälkimainingeissa juteltiin eri kansоjen hiihtotavoista. Ruotsalaiset juoksevat tai ajavat suksia, löpa eller åka skidor. Norjalaiset kulkevat suksilla, gå på skidor. Mutta tanskalaiset kuulemma seisovat suksilla, stå på ski, mikä kuulemma näkyy urheilutilastoissakin, murjaisi joku.
Olisiko oma hiihtotyylini siis lähinnä tanskalaista? Päätin tarkistaa asiaa ja väite seisomisesta osoittautui pelkäksi pahansuopaisuudeksi, tanskalaisetkin juoksevat suksillaan, løbe på ski. Ainakin kielessään ellei tilastoissa. Saksankieliset  harjoittavat suksijuoksua tai -ajoa, skilaufen, skifahren ja venäläisetkin ajelevat suksillaan, кататся на лыжах, bulgarialaiset samoin, карат на ските. Taustalla on ilmeisesti myös laskettelun ajatus.

Laskettelu onkn mielestäni suksilla ajoa, ei oikeaa hiihtoa. Sähköllä ylös ja painovoimalla alas. Negatiivinen asenteeni saattaa johtua myös siitä, että sen harvan kerran kun laskettelua yritin, painovoima oli kohdallani aivan erityisen voimakas ja olin nopeasti rähmälläni tantereessa. Murtsikka on oikeaa hiihtoa. Hiihtelen hiljalleen perinteisesti ja seisonkin suksilla, nautin ulkoilmasta ja auringosta. D-vitamiiniahan pitää kuulemma ahnehtia.