Pistäydyin Tallinnassa - piti virkistäytyä parilla näyttelyllä ja syödä pikkurahalla hienosti tunnelmallisessa ympäristössä. Vain jälkimmäinen onnistui.
En muistanut, että maanantain lisäksi myös tiistai on tallinalaisten taide- ym. museoiden lepopäivä.
Nuorien lasitaiteilijoiden näyttelyn onnistuin kuitenkin näkemään.

Kalevin myymälän aina hyväntuuliselta myyjältä kuulin, että kaupungin yllä pörrännyt helikopteri oli osa poliisioperaatiota, jolla suojattiin lentoasemalle saapuneiden eurojen matkaa päämääräänsä.
Viro onnistui tässä EU:ta koettelevassa taloustilanteessakin samaan euroalueen sisäänpääsykokeessa hyväksytyn arvosanan. Mahtaako tammikuun jälkeen vanhankaupungin kahviloissa enää saada leivoskahvit parilla eurolla? Suomalainen eläkeläinen koettelemuksesta selviää, mutta miten on virolaisen laita?

Ostoslistani oli lyhyt - niin kuin yleensäkin. Viinaksien ja suklaan lisäksi vain Kanamarjalle pari uutta Helina Tilkin eläinlautasta. Nyt reipas syöjä pelastaa maamyyrän ja oravan puuron alta näkyviin.
Virolainen keramiikkahan on erityisen kaunista, mutta lapsen käsissä liian arkaa. Mämmikourainen mummo tosin on onnistunut nauttimaan teensä jo varmaan liki kymmenen vuoden ajan Aivar Rumvoltin teekannusta:

Kouvolankokoisen vähemmistön ääntä

Koska laivamatka kestää mennen tullen viisi-kuusi tuntia, pitää varustautua luettavalla. Mukana oli kirjamessuilta ostettu Sokea kirjakauppias, sorbinovelleita.
Ihmemies tämä Mansardan Kari Klemelä, yhden miehen kustantamo, joka on vuodesta 2005 tehnyt eteläslaavilaista kirjallisuutta tunnetuksi, kääntääkin kaiken itse! Kirjamessuille Mansarda oli järjestänyt tunnin lavaesiintymisen, jossa esiteltiin Sokean kirjakauppiaan lisäksi kroatialaisen Igor Štiksin Eliaan tuoli. Ensi vuonna näyttää olevan tulossa kolme kirjaa. Jos naiset nostaisivat hattua, baskerini piirtäisi komean kaaren. 

Sorbinovellit ovat sikäli poikkeus, että ne kääntänyt Eero Balk, joka on kirjoittanut alkuun selvityksen tämän nykyisin Saksassa asuvan "kouvolankokoisen" slaavivähemmistön historiasta. Kielen omakielinen nimi on serbski ja vanha saksalainen nimi wendisch, vendi, mistä nimestä muuten toisen, vähän suuremman slaavilaiskielen arvellaan saaneen suomenkielisen venäjä- ja vironkielisen vene-nimityksensä.

Vähän haikea lukukokemus, sekoitus tuntemuksia vieraudesta sekä uudessa ja vanhassa ajassa. Itäsaksalaisessa arjessa, mutta vanhemmassakin. Sorbivähemmistön tuhatvuotisen sinnittelyn jälkiä kulttuurissa - joka ehkä juuri ympäristön puristuksen vuoksi on säilyttänyt tiettyjä vanhoja piirteitä. Sorbinaisten kansanpuvut mm. ovat olleet vielä toisen maailmansodan jälkeenkin elävää perinnettä.
Säkkipilli on soinut ja pääsiäisratsastajat karautelleet.