Pari päivää sitten ykköstv:ssä esitettiin Lilli Riihirannan  tekemä ohjelma uskonnoista ja hänen omasta etsimisestään - sitä on ilmeisesti ilmassa, netissäkin on näkynyt. Buddhalainenko se oli, joka sanoi, että ainoa todellinen aikamuoto on preesens?
Kokemuksellisesti se on vaikea aikamuoto, ainakin vanhalle ihmiselle. Saaritsan Virtaava seinä -kokoelman nimirunossa* kuvataan musiikin - ja mielestäni preesensin kokemista muutenkin. Luultavasti siinä kuvatun kaltainen elämys on yksi syy siihen, etten juuri kuuntele musiikkia, pitäydyn enemmän kirjoihin ja kuvataiteisiin, joita voi kokea oman temponsa mukaan.

Olen lukenut Timo Malmin Puolueen lemmikkiä ja ajatellut enoani. Kirjassa kerrotaan suomalaisretkueesta Leningradissa; minä-kertoja tutkii suomalaisten sotavankien kohtaloita Neuvostoliitossa - kuten Malmikin on tehnyt.
Paavo-eno katosi Tuppuran saaressa Viipurin lahdella maaliskuun 1940 alussa, katoamispäiväksi merkitty päivämäärä oli pari päivää ankaran tappiollisen Tuppuran taistelun jälkeen.
Joskus 50-luvulla täti kertoi sotavankeudesta palanneen miehen tuoneen terveisiä Paavolta. Vuosikymmen lopulla(?) Suomen Kuvalehden kannessa oli kuva, jossa miesjoukon keskellä oli aivan Paavon näköinen mies. Kuvan oli ottanut professori Virtaranta Tverin Karjalan matkaltaan. Täti soitti Virtarannalle, mutta kertoi Virtarannan neuvoneen, ettei kuvan mieheen yritettäisi ottaa yhteyttä, ettei miehelle aiheutuisi ikävyyksiä. Virtarantakin oli ollut sitä mieltä, että kyseessä ei ollut paikallinen mies. Asia jäi siihen. Ja kai lopullisesti.

Amerikanserkulta tuli uudenvuodentoivotus. Hän oli saanut mieheltään joululahjaksi lupauksen edestakaisista lentolipuista Suomeen. Edulliset liput löytyivät elokuulle. Serkku oli sitä mieltä, että nyt voitaisiin toteuttaa se nelisen vuotta sitten suunniteltu serkusten retki suvun entiselle kotipaikalle Kannakselle Raivolaan, nykyiseen Roštšinoon. Jos nimittäin muille serkkutytöille aika sopisi. Mikseipä, me täällä Pohjoismaissa olemme kaikki jo eläkkeellä. Vanhin serkku tosin epäili, saako hän kissalleen juuri siksi ajaksi riittävän hyvää hoitoa. Vanhimman serkun mukanaolo olisi tarpeen, sillä hän on ainoa, jolla on muistoja seudulta. Hän oli yhdeksänvuotias evakkojunaan istuessaan. Hänellä on kyllä vahvat vaikuttimet tulla mukaan, joten eiköhän se järjesty: hän haluaisi Levašovoon stalinismin uhrien muistohautausmaalle - siis hänenkin isänsä muistopaikalle .

Olen luvannut hoitaa järjestelyt - olen ainoa, joka asuu Helsingissä, josta asia on helpointa järjestää. Olen myös ainoa, joka puhuu minkäänlaista venäjää ja periaatteessa tottunut omatoimimatkailija Itä-Euroopan alueella. Muualla paitsi Venäjällä. Siellä en ole käynyt kertaakaan uuden vallan aikana. Venäjä hiukan pelottaa minua kaiken sen jälkeen, mitä olen lukenut ja kuullut menosta siellä. Luultavasti turhaan. Aion matkamessuilla tammikuun puolessa välissä käydä juttelemassa kuitenkin Venäjän matkoja järjestävien toimistojen osastoilla.

Minulla on jostain kirjasta kopioitu A 3:n kokoinen kartta Raivolasta vuonna 1939. Siihen on merkitty rakennukset ja niiden omistajat, myös äitiemme perheen koti. Mutta minkä verran kartta mahtaa pitää paikkansa? Monilla paikkakunnillahan kyllä vanhat rakennukset ovat säilyneet aika hyvin ja tunnistettavina. Ainakin 70-luvulla perheen koti oli jäljellä ja tunnistettavana. Silloin paukapäinen tätini oli Leningradin valmismatkalla ottanut taksin ja käväissyt seudulla, vaikka se ei siihen aikaan ollut avoin turismille. "Mie panin liinan päähäin ja puhuin venättä", selitti täti.
Syksyllä -39 oli ajateltu vuorilaudoittaa pihasauna. Kun lähtö tuli, lautapino jäi saunan nurkalle. Samalla paikalla se oli kuulemma 70-luvulla. Mutta ei meistä taida nytkään olla saunan laudoittajaksi, vaikka pino siellä siellä vielä olisi.

Runon nimi jäi vaivaamaan minua - niin kuin usein asia, jossa alitajunta tietää olevan jotain vialla.
Runon nimi olikin Ascensus. Katkelma runon lopusta kertoo, mitä tarkoitan musiikin ja preesensin kokemisen vaikeudella:

ja siinä, edessä, lähellä
se hienonhieno virtaava seinä, kuin tuuli
joka erottaa sen
mitä ei vielä äsken ollut
siitä mikä juuri
lakkasi olemasta
ja näin ovat pian kaikki
kappaleen matkaa lähempänä
sitä mihin matka päättyi.