Omassa elämässä oli viime viikolla ruuhkainen vaihe. Osallistuin useampaankin hankkeeseen - parhaana päivänä kellon ympäri. Sunnuntai-iltana nukahdin puoli yhdeksältä ja nukuin yhdeksän tuntia. Ei näköjään enää jaksa niin kuin ennen.
Rauhoitun ja rupean sitten kurkistelemaan muiden elämiin eli  nauttimaan DocPointin filmeistä.

Mistähän johtuu, että vanhemmiten muistelmat ja dokumentit rupeavat  kiinnostamaan enemmän kuin ennen? Kokemuksesta että todellisuus ihan tosissaan on tarua ihmeellisempi, siinä on vahvempi maku? Viimeksi luin Inari Krohnin lapsuudenkuvauksen ja nautin kovasti.
 
DocPointín listalta valitsin kuvia vanhasta ja uudesta Helsingistä sekä Erikoisia tapauksia, Helsingin Sanomien samannimisen palstan inspiroiman jutun. Euroopan syrjäkylistä - tai muuten kiivaimmasta nykyoravanpyörästa ulos lentäneistä ihmisistä - näen tarinoita Norjasta, Tshekistä ja Bulgariasta. Puolalaisesta markkinaliberalismista saan maistiaisia Necrobusiness-filmistä - jossa kerrotaan, miten rahaa yritettiin tehdä ruumiilla. Lähi-idästä näen tarinan Israelin armeijasta sekä toisen palestiinalaisesta pojasta, jonka israelilainen sotilas ampui Länsirannalla ja jonka isä luovutti pojan elimet israelilaislapsille.

Kansakunnan olohuoneen liput oli myyty loppuun  ja Ilmari Majurin kyyttöelämästä kertova dokumentti meni päällekkäin toisen filmini kanssa. Mutta ne näkee  Malmitalon ohjelmassa ensi kuun alussa.

Valintoihini vaikutti mm. se, että klo 21:n näytökset olisivat voineet olla iltatorkulle liikaa... Mutta näin kun luopui televisiosta, iltaisin on kyllä muuten aikaa vaikka mihin.