Kun luen liettualaisten, latvialaisten ja islantilaisten reaktioista kriisiin, tulee dejavu -tuntemuksia. Tämä koettiin viitisentoista vuotta sitten, vaikkakin meillä oli vaisummat reaktiot.
Selittämättömiä ihmeitä, kuten äkillistä kollektiivista rikastumista, ei tapahdu. Kuplat puhkeavat. Talous on mystikkaa, psykologiaa, mutta lisäksi vielä jotain muuta. Sosiaalipsykologitkin olisivat kuitenkin sen ymmärtämisessä vahvemalla kuin poliitikot, joita ensiksi tulee mieleen syyttää. Vaikka niiden vääristä päätöksistähän tietysti on kysymys, kun meille annetaan mahdollisuus tehdä tyhmyyksiä. Kuten ottaa vastaan ilmaista rahaa, joka käykin sitten todella kalliiksi.

Omaisuudet ja elintasot jaetaan taas uudelleen; jotkut käyttävät tilannetta hyväkseen, toiset joutuvat maksajiksi. Darvinilaista menoa näin juhlavuoden kunniaksi.

Osa ihmisistä jää nuolemaan näppejään niin kuin minäkin aikoinani. Toimeentulo on kyllä hyvä asia, mutta kuka oikeasti pitää elintason jahtaamisesta, pakosta pitää yllä julkisivua ja hankkia jatkuvasti uusia tavaroita, niitä mitä naapurillakin? Kun asuu pienemmässä asunnossa, on vähemmän siivottavaa. Sama koskee tavaroita, joita pitäisi huoltaa. Kun ei ole rahaa juhlia ja matkustella jatkuvasti, säästyy ennen pitkää myös erilaiselta pakkoseurustelulta niitä harrastavien ihmisten kanssa. Voi alkaa tehdä juuri sitä, mistä oikeastaan pitikin eniten ja tavata vain mukavia ihmisiä. Ja ilmastonmuutoskin hidastuu.
Tämä taitaa sittenkin olla mahdollisista maailmoista paras.

Välttämättömyydestä tehdään hyve? Se on aika hyödyllinen lahjakkuuden laji. Oikeastaan olen ihanteellinen tapaus laman kaltoin kohtelemaksi tyypiksi. Jännittävää nähdä, millä lailla tämä uusi pystyy eläkeläisen elämää rikastuttamaan.