60-luvulla luin paljon amerikanjuutalaista kirjallisuutta: Bellowta, Malamudia, Rothia, Singeriä. Kun vuosikymmenen lopulla tutustuin amerikanjuutalaiseen poikaan, olin jo valmiiksi sisällä hänen kulttuurissaan. Holokaustin todellisuuden yksityiskohdista tuli suurelle yleisölle samoihin aikoihin enemmän tietoa, aiheesta alettiin kirjoittaa ja tehdä filmejä. Ehkä vasta silloin oltiin valmiita ottamaan totuus vastaan. Minulla on pari Tulenkantajan vuosikertaa 30-luvun lopulta ja muistan jossakin lehdessä nähneeni pienen jutun leireistä. Tietoahan oli siis jo silloin, mutta sitä oltiin kai haluttomia uskomaan.

Juutalainen poikaystävä luetti minulla kaikennäköistä, luin Exoduksen ja Schwartz-Bartin Viimeiset vanhurskaat. Ja myös Theodore Herzliä, siionismin isää.
Pari hyvää ystävätärtä meni arabimiehen kanssa naimisiin ja kolmas toimi aktiivisesti Arabikansojen Ystävyysseurassa. Mutta käsitykseni Lähi-idän tulevaisuudesta ei syntynyt siitä aineistosta ja tiedosta, jota sain heidän kauttaan, vaan luultavastikin Herzlin kautta, sillä minua ihmetytti, että häneltä jäi huomaamatta ja ennakoimatta ristiriidat juutalaisten ja paikalla ennestään asuvan palestiinalaisväestön välillä. Hän ei tullut ollenkaan ajatelleeksi sitä katastrofia, joka minun mielestäni oli välttämätön seuraus hänen filosofiastaan! Jos valtion perusfilosofiana on tarjota periaatteessa kansalaisuus kaikille maailman n. 14 miljoonalle juutalaiselle alueella, jonka pinta-ala on 1967:nkin jälkeen kolmanneksen pienempi kuin Etelä-Suomen lääni, seurauksena voi olla vain jatkuva laajenemistarve ja ikuinen konflikti alueen alkuperäisen väestön kanssa!  Poikaystävä ei ilahtanut näkemyksestäni.

Arabikansojen Ystävyysseurassa toimiva ystävättäreni haastatteli israelilaisessa  vankilassa kidutettua Länsirannan palestiinalaista ja lähetti jutun minulle. Haasteltu mies tuli käymään tuttavansa luo Berliiniin, jossa silloin asuin. Ystävätär oli antanut minun osoitteeni miehelle ja pyysi minua kääntämään jutun. Mies oli hillittykäytöksinen silmälasipänen kaveri, näytti opettajalta - olikin muistaakseni sitä alkuperäiseltä ammatiltaan. Olin pyytänyt saksalaisen ystävättäreni samaan aikaan luokseni, etten olisi kahdestaan tuntemattoman miehen kanssa. Mieskin oli ajatellut kai samoin, koska toi mukaan berliinissä asuvan ystävänsä. Ja niin me istuimme kodikkaasti kahvipöydän ääressä ja kuuntelimme vähän avutonta käännöstäni - sillä englanninkielinen kidutussanastoni oli vajavaista. "They connected  electrical wires to his  - genitals?". "Yes", nyökki opettajannäköinen mies ystävällisesti hymyillen.

Olen lueskellut Lähi-itään liittyvistä aiheista ja nähnyt dokumentteja - kuten viime vuonna DocPointissa ranskalaisfilmin ns. suojamuurista, jolla palestiinalaiset eristetään ei vain juutalaisasutuksesta, vaan myös toisistaan, omista oliivitarhoistaan ja pelloistaan. Voi ymmärtää katkeruuden, joka siitä ja kaikista muista nöyryytyksistä syntyy ja myös järjettömän raivon, jolla Gazasta lähetetään kotitekoisia ohjuksia israelilaisalueiden puolelle.

Nyt Viattomien lasten päivänä - jota vietetään kuningas Herodeksen lapsisurmien muistoksi - jälleen tulee uusia uutisia tapetuista lapsista alueella.
Ahtisaari sanoi Nobel-puheessaan, että Lähi-idänkin ongelmat ovat ratkaistavissa,  jos kaikki osapuolet ja myös kansainvälinen yhteisö sitoutuvat asiaan. Erityisesti hän toivoi USA:n uudelta presidentiltä toimenpiteitä asiassa. USA tietysti onkin avainasemassa. Obama astuu remmiin parin päivän päästä - saa nähdä muuttuvatko asenteet.  Kehotetaanko vain välttämään siviiliuhreja Espoon kokoisella alueella, jolla asuu 1,5 miljoonaa ihmistä.

Tekisi kyllä mieli uskoa Ahtisaarta, mutta.