Taisin jossakin kommentissani sanoa, että jos haluat jäädä jonkun muistiin loppuelämäksi, opeta hänelle jokin hyvä ruokalaji.
Tänä aamuna muistelin jälleen kerran kotitalousopettaja Nurmea Kalevan Yhteiskoulusta. On kaksi asiaa, joita tehdessäni muistan hänet:  kun fileeraan silakoita peukalonkynnellä tai kun väännän majoneesia lusikalla.

Siitä on yli 50 vuotta, kun hän opetti, miten aito ranskalainen majoneesi tehdään: munankeltuaiseen sinappia, suolaa ja etikkaa, sekoitetaan lusikalla tahnaksi, lisätään öljyä nauhana lusikalla sekoittaen.  Se on siinä, vaikka muita mausteita voikin lisätä maun mukaan. Eikä lusikkaa kummempia astaloita tarvita.  Runsaat viisikymmentä vuotta olen sitä tehnyt  - kalan kastikkeeksi, salaattiin - eikä se juoksetu oikeastaan koskaan. Mutta senkin varalta opettaja antoi neuvon: otetaan uusi keltuainen ja sekoitetaan juoksettunut tahna hitaasti siihen.
Avustavana aamiaiskokkina hotellissa Syltin saarella  - siitäkin yli 40 vuotta - opin, miten mainio yhdistelmä on kovaksikeitetty muna ja majoneesi. Sellaista yhdistelmää oli tänäkin aamuna aamiaisleipien päällä.
Tietenkin luomulajitovereiden tuotoksista tehtynä.