Bussillinen kokousmatkalaisia tienvarren kuppilassa kahvilla. Minä hätäisenä tyyppinä ensimmäisenä takaisin parkkipaikalla. Bussille tulee mies kädessään nippu jotain mainoksia.
- Onko tässä bussissa aikuisia ihmisiä? Aikuisia ja ja ajattelevia? hän kysyy.
Minä: Nimenomaan AJATTELEVIA aikuisia! Aikuinenja aikuisviihde sanat yhdistyivät mielessäni, varustauduin jo torjumaan jonkin ns. aikuisviihdejulkaisun mainontaa. Mies jätti bussiin nipun Kotimaa-lehden mainoksia.

Kun minua mainoksissa tai lehtijutuissa kutsutaan aikuiseksi naiseksi, olen varma, että minulle yritetään myydä hormoneja, ryppyvoiteita, ns. lisävalmisteita tai erilaisia luontaistuotteita. Enkä useinkaan erehdy. Aikuinen siis harrastaa ns. aikuisviihdettä eikä halua näyttää ikäiseltään?

Ystävätär, joka tuli vaihdevuosiin ennen minua, kieltäytyi hormoneista sanomalla, ettei vanhuus ole sairaus. Minäkin käytän mielelläni ilmaisua. Toinen ystävätär näytti minulle nuoruuden kuvaansa.    
- Tämän takia minä vaalennan hiuksiani, minä haluan näyttää samalta kuin olen aina näyttänyt, hän sanoi.
Oivalluksen niksahdus kävi päässä. Muistin, mitä Eeva Kilpi sanoi 80-vuotishaastattelussa: miun päästäin katsovat nuoren tytön silmät. No niinhän itsekunkin. Olo ei tunnu kovin erilaiselta kuin nuorena, mutta peilistä katsoo kyllä aika erinäköinen tyyppi. Tätä siis ovat tavallaan kaikki kohotusleikkaukset: saada ulkoinen habitus näyttämään siltä, miltä tuntuukin eli ihan samalta kuin aina. No, ehkä tämä näin hiukan yksinkertaistaen.

Jos olo ja näkö eivät vastaa toisiaan, voi tosiaan yrittää näyttää siltä, miltä tuntuu - tai sitten alkaa tuntea itsensä siksi, miltä näyttää. Tai sitten tyytyä siihen, että olo ja näkö eivät vastaa toisiaan. Ehkä se on aikuisin ratkaisu. Ainakin vaivattomin.