Tuttava, harrastajamaalari, kertoi saaneensa tehtäväksi  maalata “suomalaisen kansallismaiseman” . Hän kyseli ihmisiltä, mikä heille on suomalainen kansallismaisema. Tämä tapahtui  Pekka Halosen näyttelyssä. Jollekin se oli järvimaisema, jollekin Lapin tunturit, jollekulle varsinaissuomalainen kulttuurimaisema. Joku ehdotti kaupunkimaisemaakin. Minä heti perään ehdotin hakkuuaukiota tai kiertoliittymää.

Oma maisemapaikka on kallio, jolta olen lapsesta asti  käynyt katselemassa hämäläistä järvimaisemaa ja esi-isien raivaamia peltoja. Senkin maiseman halki, historiallisen tien kanssa kahdeksikkoa piirtämään vedettiin nelisenkymmentä vuotta sitten pikatie. Nyt siihen on suunnitelmissa parannuksia, jonkin matkan päähän eritasoliittymä, myöskin katvealuetta - vai mikä olikaan nimeltään se alue, joka pitää panna paljaaksi - aiotaan laajentaa. Luultavasti meidänkin ne nelisenkymmentä vuotta kasvateltu tuomi- ja sireeniaidanteemme menee. Se on hiukan estänyt pölyä ja melua kantautumasta pihalle, jonka nurkalta tie aikanaan pantiin menemään. Ao. viraston edustaja ja sanoi, että ostotaimien hinta voidaan korvata. Hm.  

Ihmisten pitää kai päästä liikkumaan ja aina vain nopeammin. 10 000 vuotta paikallaan olleita harjuja ehdittiin kauhoa melkoisesti,  ja nyt kun se on tie on loppuun käyty, on määritelty, mitkä vieläkin vanhemmista kallioista laitetaan sepeliksi uusia teitä varten. Minun kallioni näköjään kyllä säästyy, vaikka vierestä viedään.
Ainahan ihminen on maisemaansa muovannut, mutta ei koskaan näin aggressiivisesti kuin nyt.