Se on meillä yhteistä Marlene Dietrichin kanssa, vaikka minun nostalgiani mahtuukin paljon pienempään laukkuun. Nuoruudessani asuin kaupungissa pari vuotta ja kuvittelen muistavani vielä jotain. Osaksi kuvitelmasta johtuen lupasin tyttärelle ja vävylle joululahjaksi puolihoitomajoitusta ja opastusta Berliinissä heidän valitsemaansa aikaan. Toinen syy on, että Berliini on kuulemma ottanut Pariisilta aseman Euroopan todellisena kulttuuripääkaupunkina ja siksi kaikki tiet vievät nyt sinne. Miksei siis meidänkin.
Nuoret valitsivat ajaksi pääsiäisen tienoon. Netin kautta löytyi edullinen, vajaaksi kahdeksi viikoksi vuokrattava asunto Prenzlauer Bergistä, jota nykyisin mainostetaan “tyylikkään boheemiksi“, ennen se oli vain boheemi. Kun nuoret ovat vegaaneja/kasvissyöjiä, omalla keittiöllä voi olla käyttöä. Palaamme yhdessä lentäen, mutta menomatkan teen omia aikojani, bussilla maita myöten Baltian kautta. On aikaa matkustaa hitaammin ja vähän pysähdelläkin - sen harvan kerran kun matkustan. Tämä on kylläkin jo toinen tällainen matka, nuoruuteni kaupunkien esittely seuraavalle sukupolvelle. Ajattelen jättää perinnöksi yhteisiä muistoja ja kokemuksia.

Nuoria näyttävät kiinnostavan viimeisimmän historian vaiheet; he haluavat nähdä DDR-museon, muurimuseon ja länsimaalaisten entisen rajanylityspaikan Checkpoint Charlien - ovat nähneet Goodbye Leninin. Itse ajattelin viedä heidät ainakin Sachsenhausenin keskitysleirimuseoon Bernaun idylliseen pikkukaupunkiin, jonne pääsee lähijuna S-bahnilla. Niitä ei julkisen liikenteen meneillään oleva lakko koske. Nuo nuorten valitsemat kohteet ovat kävelyetäisyydellä asunnolta, samoin pientä taidegalleriaa on Prenzlauer Berg täynnä ja muutakin nähtävää on vaikka miten. Ja se S-bahn-verkkokin on aika hyvä. Vävypoika katsastaa varmasti kaikki Berliinin rautakaupat, tytär lankakaupat. Mukaan tuleva sisarkin varmaan löytää omat kauppansa. Vuosi sitten paikalla käynyt tuttava suositti Ku´dammia, jolla oli itse ihastellut mm. 2000 euron koirantakkia.

Lähimmät sikäläiset ystävät ovat kuolleet, mutta balkanilaistuttu on siellä perheineen vuoden stipendillä. Kadun nimiä on vaihdeltu ja paljon muutakin on kai muuttunut, joten olen yrittänyt päivittää kaupungintuntemustani lukemalla. Varsinaisena paikallisoppaana voi pitää berliininvenäläisen Wladimir Kaminerin novellikokoelmaa Schönhauser Allee, joka kuvaa ulkomaalaisten elämänmenoa Prenzlauer Bergissä - ehkä ei ihan realistiseen tyyliin kylläkään. Näin, että Sammakolta olisi tulossa uusi Kaminerin kirjoittama Berliinin opaskin, mutta vasta huhtikuussa. Sen alkuperäinen nimi nauratti: Ich bin kein Berliner,  Kaminer veistelee siis vitsiä  Kennedyn ylevästä Ich bin ein Berliner -huudahduksesta, joka aikoinaan liikutti kovasti berliiniläisiä.

Pönkkä ovelle
Jyvämakasiinin ovelle pannaan nyt siis pönkkä parin päivän päästä. Muistelen, mitä sanotaan sian viemisestä Saksaan ja päättelen, että kanojen kanssa on luultavasti sama juttu. Eli että sama maatiaiskana sieltä kuun lopulla palaa.