Ilmeisesti myös vävypojalla on nyt  matkalaukku Berliinissä. Hän suhtautui matkaan aluksi vähän epäluuloisesti: ”Berliiniin - mitä siellä voi tehdä?” Berliinistä lähtöä edeltävänä iltana hän sanoi, että “ensi vuonna tullaan tänne kesäaikaan”. Itsekin haikeilen - viettäisin siellä mielelläni kuukauden pari. Puoliksi hämäläisenä ja ei-turistiluonteena lyhyemmät matkat eivät oikein ole meikäläistä varten. En halua ryntäillä kohteelta toiselle, vaan elää auf berlinisch.
Berliini on ihana kaupunki, elämä soljuu letkeästi; sekä henkinen että aineellinen ympäristö tuntuu  meikäläistä väljemmältä, mutta silti kaikki toimii. Liikennekin, kun lakko keskeytyi. Ensimmäisen iltakävelyn päätteeksi kävimme falafeleilla ja kebabeilla - kokin mielikuvitus oli laukannut ja tulos oli  tosi herkullinen. Maksoimme alle puolet siitä, mitä karummista versioista Suomessa. Tytär tiesi, että kollegat Saksassa saavat kolmanneksen isompaa palkkaa ja hän halusi tietää, miten tällaiset hinnat ovat mahdollisia - kuka meillä vetää välistä? Ehkä se ei ole ongelman koko ratkaisu, mutta ehdotin, että saksalaiset ovat saaneet  ilmaiseksi jonkin toisen maan täysikasvuisiksi rahoittamia vierastyöläisiä muuallekin kuin falafeleja kasaamaan. Kävelimme ihanaa leveää bulevardia - jollaisia riittää, jostain syystä maakin tuntuu olleen niin halpaa, ettei sitä ole tarvinnut kauheasti säästellä. Vanhoja puita kummallakin puolella katua, pensaita ja muita istutuksia, jo kukassa, ja vaikka olikin koleahkoa, ihmiset istumassa terasseilla hilpeinä juomassa halpaa kaljaa. Mutta jalkakäytävän laatat olivat routineet kallelleen. Jos olisimme Suomessa, katu olisi kaivettu auki ja oikaistu, täydensin talouspoliittista selvitystäni hieman kitkerästi. Niin vähäistä yksityiskohtaahan ei ole, ettei suomalaisille vain paras ole kyllin hyvää. Mikä ei tee elämää halvaksi. Minulle vinot laatat sopivat mainiosti, kunhan niitä pitkin pääsee sellaisiin paikkoihin kuin Berliinissä.
Berliinissä on tosiaan kaikkea. Nuoret laukkasivat erityisesti toisen maailmansodan ja lähihistorian perässä, me sisaren kanssa vetäydyimme kesken matkasta ja lähdimme pariin näytelyyn - mm. Emil Nolde-näyttelyyn, jossa oli hienoja akvarelleja ja josta kai pitäisi kirjoittaa erikseen, kun Nolden akvarelleja näkyy olevan tulossa Kuhmon kesäänkiin. Asuntoa lähellä ollut Kulturbrauerai,  panimosta kulttuurikeskukseksi  muokattu korttelinkokoinen alue, vietti ikävä kyllä hiljaiseloa. Kasvitieteellinen puutarha on upea ja valtava, selvisimme siitä neljällä tunnilla vain, koska vasta vähän kasveista oli kukassa ja kun kasvihuoneista katsoimme vain trooppiset. Tytär ihasteli haikeana Kasvitieteellisen Museon systemaattista osastoa - sellaisessa kun  olisi saanut  opetusta. Mutta kasvitieteellisessäkin oli kaksi lipasta, joilla kerättiin rahaa opetus- ja tiedotustoimintaan, joten ehkä kaikki ei ole ihan niin autuaallista kuin äkkiä katsoen näyttää. 
Eine Berliner Weisse mit Schuss
on mietoa vehnäolutta ja tujaus on vadelma- tai tuoksumarattisiirappia. Nautitaan pillin läpi. Nuorten mielestä maistui  muumilimulta ja ilmeemme ensimmäisen imaisun jälkeen tuntuivat huvittavan paikallisen  Bierlokalin noin kuusikymppistä miesyleisöä. Vegaaneilla ei ole mitään ruokaongelmia Berliinissä, ravintoloita löytyy: vietnamilaisia, thaimaalaisia, pohjoisafrikkalaisia, turkkilaisia jne. Perinteinen saksalaiskeittiö ei ole erityisen kasvisvoittoinen. Sisaren kanssa karkasimme pari kertaa syömään gulassia ja hapankaalia ja ankarasti paneerattua lohta perunasalaatin kanssa ilman ainoatakaan tuoreen kasviksen vilausta. Eisbeinia, sianpotkaa, olisi saanut etukäteen tilaten, mutta jätimme väliin.
Biomarketteja oli Prenzlauer Bergissä joka kulmalla ja valikoimat todella runsaat. Täysjyvä- ja kurpitsaleivät  olivat erityisen fantastisia, toin Suomeenkin.
Alku takkusi - mutta Vilna korvasi
Riikan bussi ei kulkenutkaan Tallinnan sataman kautta, jossa sitä odotin. Informaatiossa ja rahanvaihdossa sukkuloidessa lisäksi joku tuntematon henkilö sai minulta huomaamattani 100 euroa tukea - mutta yritin ajatella, että hän tarvitsi sitä enemmän kuin minä. Riika piti jättää väliin, ostaa uusi lippu suoraan Vilnaan ja matkustaa yö bussissa istuen. Viereen sattui sympaattinen valkovenäläisnainen, joka vakuutti, että yöllä matka sujuu nopeasti, koska osan tuli aina nukkuneeksi. Epäluuloistani huolimatta niin kävikin. Kuudelta aamulla Vilnan kadut olivat täynnä töihin menevää väkeä ja yhdellä ystävällisellä naisella oli matka samalle kadulle kuin minulla.
Vilna on vieläkin kiehtovampi paikka kuin runsaat kolmekymmentä vuotta sitten, jolloin vanhankaupungin entisöinti oli kyllä jo alkanut. Ensi vuoden 1000-vuotisjuhla - Liettuan nimi mainittiin ensimmäisen kerran 1000 vuotta sitten - on kiihdyttänyt vauhtia. Vilna on kirkkojen kaupunki - mahtavan Gediminas -liikekadun päässä juhlavasti sojottava ykköskirkko Katedraali on pitkälle korjattu - meikäläisen makuun se on vähän ylikomea. Suosikkini oli kovia kokenut  Pyhän Annan sekä Pyhän Fransiskuksen ja Bernardin vierekkäisten goottilaiskirkkojen muodostama kokonaisuus.  Punatiiligotiikka sinänsä on kaunista, lisäksi taidokkasta puunväristä barokkisisustusta - saarnatuoli ja penkit - ja 1400-luvun lopun seinämaalauksia, jotka kaipaisivat kipeästi restaurointia. Venäläiset pitivät Fransiskus &Bernardia 1800-luvun lopulla kasarmina ja jossain vaiheessa yhteen osaan oli menty räppäisemään barokkipääty - aikakausi, jota Vilnassa näkee paljon. Näkemisen arvoinen on myös Meripihkamuseo gallerioineen - ystävällinen nuori nainen ehti hiljaisena aikana kertoa runsaasti aiheesta. Tämä museo on yksityinen, mutta Palangassa rannikolla on julkisin varoin ylläpidetty ja kuulemma laajempi.
Sivukaduilla näki kovin toisenlaista elämää kuin entisöidyssä liikekeskustassa. Siellä eleltiin varmaankin niukasti. Matkailija voi syödä siellä pienissä Ceburekaissa ravintolalle nimen antaneita, vaikkapa lampaanjauhelihalla täytettyjä pannukakkuja tai täytettyjä perunapullia cepelinaita smetanakastikkeessa parilla eurolla. Mutta jos rahoistaan halusi päästä eroon, keskustan hienoihin paikkoihin voi mennä syömään ostereita ja fileitä kolmikymmenkertaisiin hintoihin. Vilnan kauppahallin lihajalostepuoli on erilaisine makkaroineen, bastrurmoineen jne. myös nähtävyys - ja syötävyys.
Vilnassa tuntee todella olevansa ulkomailla, sillä liettuankielisistä liikkeiden nimikilvistä ei vahingossakaan ymmärrä mitään. Maailman nykyiseksi yleiskieleksi lingva francaksi väitetyllä broken Englishillä pärjää keskustan turistipaikoissa, mutta sivukatujen - ja muunkin Itä-Euroopan - lingva franca on kyllä broken Russian.