Ihme-päivien oikeudenkäynnissä  setvittiin taiteen ja talouden suhteita. Kuvataiteilija Katja Tukiaisen kerrotaan summanneen jossain nykytilannetta, että ”ennen julkinen valta tilasi taiteilijoilta näköismuotokuvia, nykyisin tilataan näköisraportteja”. Syyttäjänä oli kuvataiteilija Antti Majava ja puolustajana taidemanageri Kira Sjöberg, yhden ”näköisraportin” laatija.

Kerron tässä vain yhdestä oikeudenkäynnin yksityiskohdasta. Majava syytti Sjöbergiä siitä, ettei tämä tuonut esiin poliittisia arvolähtökohtiaan, joista käsin raportti oli laadittu. Sjöberg kieltäytyi kertomasta niitä ja huitaisi vain ”maailma ei ole mustavalkoinen, on myös harmaita sävyjä”. Minusta Sjöberg oli joko vilpillinen tai ymmärtämätön.
Kun kerroin keskustelusta tuttavalle, epäilin, että puheella harmaan sävyistä halutaan hämärtää jotakin ja otin esimerkin ydinvoimakeskustelusta. On mustavalkoista kysyä, halutaanko lisäydinvoimaa vai ei ja harmaa vaihtoehto on muotoilla kysymys, että "halutaanko 0,1,2 vai 3 ydinvoimalaa". Vaikuttaa moniarvoiselta ja ehkä joku hämmentyy vastaamaan eri tavalla kuin kuin ensimmäiseen kysymykseen.

No, tänään kuulin radiosta, että ne olivat taas tehneet sen jo itse. Aamulehti on onnistunut saamaan kahdella eri kysymyksenasettelulla ihmisten ydinvoima-asenteista erilaisia tuloksia.

Eikö Porvoon kylillä lueta lehtiä?*

Porvoolaiskylällä on meneillään kokeilu, jossa ihmisten paperikirjeet avataan, skannataan ja lähetetään sähköpostilla – koneet annetaan kokeilutalouksille. Posti kannetaan kaksi kertaa viikossa ja vastaanottaja saa suljetun kirjeen silloin myös paperilla.

Minun kesäkylälläni posti kantaa myös päivälehdet. Eikö kokeilukylällä  vai eikö siellä  lueta lehtiä? Katsotaan vain televisioruudulta maailmanmenoa?
Tulee vähän mieleen Bradburyn Fahrenheit 491.
Jos Itella aikoo kokeilla juttua minun kesäkylälläni, ilmoitan jo etukäteen, että minulle ei käy, useammastakaan syystä.

* Lisäys myöhemmin:

Löysin Itellan tiedotteen, jossa kerrotaan, että kokeilu ei koske erillistä sanomalehtien jakelua. Hm, jos lehdet jaetaan joka päivä, onko iso helpotus pantata kirjeiden jakelua, sen sijaan avata ne, skannata ja lähettää sähköpostina ja sitten vielä sulkea ja lähettää kaksi kertaa viikossa kulkevan kirjepostin mukana...

Iloista pääsiäistä!

Saksassa häkkikanalat ovat historiaa, mikä on iloinen asia a) meille kanoille b) suomalaisille vapaitten kanojen kasvattajille.

Iloista pääsiäistä kaikille lajitovereille - kaikkien lajien!